KÄRÄJÄT OULUN RAATIHUONEELLA
Vuonna 1698, joulukuun 5. päivänä pidettiin normaalit käräjät Oulun kaupungin raatihuoneella. Läsnä olivat pormestari, kunnianarvoisa Gabriel Gråå, sekä raatimiehet Zachris Mattsson, Johan Hoffman, Petter Dondstorph, Johan Sipelius ja Elias Bergh.
Talonpoika Påhl Mårtenson Pitkänen Kuopion pitäjän Sängimäen kylästä esitti edesmenneen kaupungin porvarin Sigfred Staffanssonin 14. helmikuuta 1688 päivätyn velkakirjan, jossa vainaja Sigfred tunnustaa olevansa Pitkäselle velkaa 21 kuparitaalaria. Pitkänen valitti nyt, että vaikka hän oli useaan otteeseen vaatinut vainajalta maksua, olivat rahat yhä maksamatta. Vainajan poika Sigfridus Carlinius sekä vävy Johan Kempe vastasivat kuolinpesän puolesta, että koska heidän omalla kädellään ei ollut kirjoitettu mitään kyseisen Pitkäsen esittämän velkakirjan alle, tahtoivat he aluksi kiistää tämän velan. Mutta koska Pitkänen kertoi hakeneensa jo aikaisemmin, muutamia vuosia sitten, oikeutta tätä maksua koskevassa asiassa, jolloin Sigfred oli määrätty maksamaan Pitkäselle mainitut 21 kuparitaalaria, kuten 13. maaliskuuta 1689 päivätty pöytäkirja osoittaa, ei Carlinius kuitenkaan voinut kieltää, ettei hänen isänsä olisi ollut Pitkäselle niin paljon velkaa. Lisäksi hänen sisarensa oli kaupunginpalvelija Hindrick Hendricksonin läsnä ollessa tunnustanut tämän velan, minkä Hendrickson nyt todisti. Hän kuitenkin lisäsi, että sisar oli luullut velan jo maksetuksi, ja samaa Carliniuskin nyt väitti. Pitkänen sanoi, että vaikka hän oli saanut oikeuden päätöksen ja määräyksen, jonka mukaan Sigfredin tuli suorittaa maksu, ei hän kuitenkaan ollut saanut mitään maksua Sigfrediltä. Sen sijaan Sigfred oli pyytänyt lykkäystä, jonka Pitkänen oli hänelle myöntänyt, varsinkin koska Åker Syyrän edesmennyt vaimo oli mennyt Sigfredin takaukseen, sillä Syyrä itse ei silloin ollut kotona. Carlinius sanoi, että Pitkänen vetosi henkilöön, joka oli kuollut.
Kun Pitkänen ja Carlinius edelleen keskustelivat edesmenneen isän velan maksamisesta ja Pitkänen pysyi aikaisemmassa kertomuksessaan sekä siinä, että Syyrän vaimo oli mennyt Sigfredin takaukseen ja Syyrä itse ei ollut kotona, pyysi Carlinius merkittäväksi pöytäkirjaan Pitkäsen nyt sanovan, ettei Syyrä ollut kotona, koska hänelle oli aikaisemmin muka sanottu Syyrän olleen kotona. Pitkänen kielsi koskaan sanoneensa, että Syyrä olisi ollut silloin kotona. Vaikka oikeus selitti Carliniukselle, ettei Pitkänen ollut sanonut Syyrän olleen kotona, vaan hänen vaimonsa, ja vaikka myös hänen lankonsa Kempe vahvisti, ettei ollut kuullut muuta, väitti Carlinius yhä Pitkäsen nimenomaan sanoneen Syyrän olleen kotona. Hän vakuutti tätä voimakkaasti ja vaati edelleen asian merkitsemistä pöytäkirjaan. Kun oikeus huomautti hänelle, että hän syytti Pitkästä sanoista, joita tämä ei ollut lausunut, myönsi Carlinius lopulta, ettei hän voinut sanoa muuta kuin että oli itse niin käsittänyt Pitkäsen sanat.
Pitkäsen vaatimus 21 kuparitaalarista ratkaistiin siten, että koska 13. maaliskuuta 1689 päivätty pöytäkirja osoittaa vaatimuksen oikeaksi ja koska edesmennyt Sigfred Staffansson oli siinä velvoitettu maksamaan tämän summan, eikä kuolinpesän perillisillä ollut näyttöä, joka kumoaisi asian valalla, mitä vastaan Pitkänen täysin kielsi, tulee velka korvata kuolinpesän omaisuudesta. Mutta koska kuolinpesässä ei ollut käteistä eikä muuta irtainta, jolla tämä velka olisi voitu maksaa kaikkien muiden velkojen jälkeen, siirrettiin tämän 21 kuparitaalarin saatava talonpoika Johan Israelsonilta Oulunsalosta perittävään saatavaan, ja tämä saatava luovutettiin Pitkäselle.
Tämän jälkeen Carlinius pyysi oikeudelta anteeksi sitä, että oli rikkonut itseään vastaan tahtoessaan vääristellä Pitkäsen sanoja. Ja koska Carlinius nyt katui rikkomustaan, annettiin se hänelle anteeksi, kuitenkin huomautuksella, että hänen, joka oli oppinut mies, tuli vastaisuudessa paremmin varoa sellaista menettelyä.
- - -
Raastuvanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat. u/1 Oulun raastuvanoikeuden tuomiokirjat. u:7 Tuomiokirjat (1698-1705).
