Käräjillä käsiteltyjä tapahtumia
1800 – 1850
Tässä muutamia, vain hyvin pieni osa, Sänkimäkeläistä elämänmenoa koskettavia juttuja. Käräjätapahtumat tässä on valittu sattuman varaisesti eri vuosikymmeniltä, sekä monista aiheyhteyksistä. Ensin vuosisataa alkupuolelta.
Tietoja keräilin Pien-Savon ylisen tuomiokunnan, Iisalmen tuomiokunnan, sekä Kuopion raastuvanoikeuden varsinaisista- ja ilmoitusasioista, käyttäen tuomiokirjoissa tekstintunnistusta, käännösohjelmia ja tekoälyä. Näiden avulla käräjätapahtumien sisältöjä seuraillen tulee koottua seuraavia asiakokonaisuuksia. Kaikki eivät ole ehkä täydellisiä, virheitäkin saattaa olla, mutta jutut ovat kuitenkin suuntaa antavia. Monissa kerrotaan vain asian sisältö, juttujen lykkääntymisten vuoksi seuraaviin käräjiin. Silloin hankittiin lisäselvityksiä ja todisteita tai muuta vastaavaa. Ratkaisuja tai tuomioita saa seuraamalla yksittäistä käsiteltyä asiaa seuraaviin ilmoitettuihin käräjiin.
Käräjillä käsiteltiin paljon tilakauppoja, perimisjärjestelyistäkin syntyneitä tilakohtaisia tapahtumia. Kylässä tiloilla oli myös odotetusti riitaisuuksia talollisten kesken, sekä tietysti pieniäkin vääntöjä kylän ihmisten kesken, joita vietiin herkästi käräjille. Rikosoikeudellisia juttuja oli myös vähän väliä, lopputuloksina tuomioita pienistä sakoista vankeusrangaistuksiin, vettä ja leipää tuomioihin. Isompiakin juttuja oli. 1840-luvun alussa käsiteltiin erästä lapsenmurhaakin, jossa syntynyt lapsi oli menehtynyt. Yleisesti katsottuna, useat käräjätapahtumat olivat monissa tapauksissa jokseenkin mitättömiä verrattuna nykyaikaan. Vaikka monet pienetkin riidat ja asiat olivat yksinkertaisia juttuja, niin kyläläisten talollisten ja muun väestön kannalta kuitenkin tärkeitä ja hyvin merkityksellisiä. Näin oikeutta, sekä korvauksia haettiin käräjillä. Siellä saatiin monissa tapauksissa ns. rauha maahan, ehkä enemmän uskoa tulevaan ja arki jatkumaan.
Pien-Savon ylinen tuomiokunta ilmoitusasiat 1797 – 1799
Toisen kerran julkisesti ja kanteettomasti esitetään lainhuuto, talonpoikien Påhl, Matts ja Anders Pitkäsen hallussa oleva kuudestoista osa verotilasta No 2 Sänkimäen kylässä, joka on myyty talonpoika Olof Johansson Pitkäselle kolmenkymmenen kolmen riikintaalerin ja kuudentoista killingin kauppasummasta. Tämä merkittiin muistiin.
Pien-Savon ylinen tuomiokunta ilmoitusasiat 1800 – 1802
Kolmannen kerran julkisesti lainhuuto ilman havaittua moitetta. Talonpoika Johan Pitkäinen ja Catharina Heikkinen saivat kolmannen lainhuudon verotilasta No 3 Sänkimäen kylässä, jonka he olivat ostaneet Matts Heikkiseltä kahdellasadalla viidelläkymmenellä riikintaalerilla. Tämä merkittiin muistiin.
Pien-Savon ylinen tuomiokunta ilmoitusasiat 1800 – 1802
Talollinen Erik Pitkänen. Toisen kerran julkisesti lainhuudettiin ja moitteetta. Talonpoika Erik Pitkänen sai käsiinsä isänsä Erik Pitkäsen osuuden verotilasta No 1 Sängimäen kylässä, jonka hän oli saanut lahjana ja muilla sovituilla ehdoilla. Tämä merkittiin muistiin.
Pien-Savon ylinen tuomiokunta ilmoitusasiat 1800 – 1802
Minä, Anders Pitkänen, annan tässä ensimmäisen lainhuudon 3/4 osasta veromaatilaa. Julkisesti ja harkiten sekä vaimoni suostumuksella myyn ja luovutan omistamani osuuden veromaatilasta No 2 Sängimäen kylässä, joka käsittää 1/4 osan veromaatilasta uuden verotuksen mukaan, talonpojille ja veljeksille Henric ja Johan Savolaiselle, sekä heidän veljensä leskelle Helena Heikkiselle. Sovittu ja vahvistettu kauppahinta on kolmesataa kahdeksan riikintaaleria, 26 killingiä ja 8 runstykkiä sekä 1/2 tynnyriä viljaa. Nämä rahat, jotka olen täysimääräisesti saanut, kuitataan tässä. Luovutan näin ollen kyseisen maatilan osuuden ostajille, heidän vaimoilleen, lapsilleen ja perillisilleen, jotta he voivat käyttää ja hallita sitä kaikkine siihen kuuluvine oikeuksineen, nykyisin ja tulevaisuudessa. Ehdolla, että minä yksin suoritan kevään kylvön ensi vuonna ja syksyllä kylvän yhdessä ostajien kanssa puolet rukiista tilan pelloille. Kaikki kulut tänä vuonna maksan minä, mutta ensi vuodesta (1803) lähtien ostajat maksavat puolet kanssani. Lisäksi ostajat saavat tästedes torppien veropalat.
Tämä vahvistetaan nimellä ja puumerkillä. Kuopiossa 19 lokakuuta vuonna 1802. Anders Pitkänen, talollinen Sängimäestä Henric Savolainen omalla ja Johan Savolaisen puolesta. Todistaa: Petter Wäänänen, Eric Savolainen.
Tätä seurasi pyyntö lainhuudatuksesta; ja koska lautakunta vahvisti, että myyty maatilan osa on verotilaa, päätettiin myöntää pyydetty lainhuuto. Seurauksena kolme neljännestä veromaasta tilasta No 2 Sängimäen kylässä, Henric ja Johan Savolainen sekä Helena Heikkinen saavat laillisen turvan maksettuaan Anders Pitkäselle kolmesataa kahdeksan riikintaaleria, 26 killingiä ja 8 runstykkiä. Ensimmäinen kerta julkisesti ja moitteettomasti huudettiin. Tämä merkittiin muistiin.
Pien-Savon ylinen tuomiokunta ilmoitusasiat 1800 – 1802
Sänkimäkeläisen Johan Pitkäsen alaikäisen pojan, Påhl Johansson Pitkäsen, pyynnöstä määrättiin Ivar Larsson Pitkänen hänen holhoojakseen. Tämä velvoittaa Ivar Larsson Pitkästä huolehtimaan sekä suojelemaan holhottavansa etuja ja oikeuksia lain mukaisesti.
Pien-Savon ylinen tuomiokunta varsinaiset asiat 1811
Kun käräjäoikeus nyt otti käsiteltäväksi kantaja, räätäli Lars Hillanderin, (oliko Hollander?) ilmoituksen, joka koski Sängimäeltä kotoisin olevaa talonpoikaa Petter Kekäläistä ja joka oli siirretty käsiteltäväksi seuraaviin käräjiin viime syksynä, tapauksen viivästymisen vuoksi, ilmaantui Kekäläinen paikalle henkilökohtaisen edustajansa ja kruununvouti Jacob Johan Malmbergin toimesta. Tapauksen pöytäkirjat luettiin ääneen, jolloin Kekäläinen totesi, ettei hänellä ollut mitään vastalauseita niihin todistajiin nähden, joita oli kuultu hänen poissa ollessaan.
Kekäläinen selitti pääasiassa, että hän oli kuljettanut hevosta, joka oli alun perin kuulunut Hillanderille, mutta jonka hän oli myöhemmin ostanut Hillanderilta matkalla. Hän oli maksanut kymmenen riksiä ja kolmekymmentä kaksi killinkiä valtion paperirahassa Johan Hämäläiselle, jolle Hillander oli ilmoittanut myyneensä hevosen. Kekäläinen oli vienyt hevosen, sillä hän ei ollut voinut odottaa Hillanderin heräämistä, koska hänellä ei ollut ruokaa hevoselle.
Kantaja Hillander kiisti myyneensä hevosta ja väitti, että Kekäläinen oli varastanut sen.
Kekäläinen varasi oikeuden myöhemmin todistaa Sangimäen talonpojan Anders Pitkäsen, Murdolaxista olevan renki Johan Kämäräisen ja Halunasta olevan talonpoika Påhl Kockarisen avulla, että Hillander oli tunnustanut myyneensä hevosen Kekäläiselle.
Osapuolet jäivät odottamaan oikeuden päätöstä, ja asia päätettiin jättää myöhempään käsittelyyn.
Pien-Savon ylinen tuomiokunta varsinaiset asiat 1812
Itsellismies Påhl Huuskonen Kaaraslahdesta ilmoitti, että vaikka hän oli saanut luvan talonpoika Johan Pitkäseltä Sängimäeltä käyttää ja kylvää ruista eräälle sarkamaalle Pitkäsen verotalon mailla, Pitkänen ja hänen lampuotinsa Samuel Piippo olivat kuitenkin viime kesänä niittäneet ja vieneet sadon, yhteensä 180 kappaa ruista, ja Huuskonen vaati tästä oikaisua.
Vastaajista paikalle saapui Pitkänen, mutta Piippo oli poissa, vaikka hänet oli kutsuttu oikeuteen lautamies Carl Tammelinin ja Adam Pirisen läsnä ollessa. Pitkänen vastasi, että hän oli ottanut Huuskosen lampuodiksi tilalle, mutta Huuskonen oli kerännyt heinät talteen talon mailla ja sitten hylännyt lampuodin aseman. Sen jälkeen Piippo oli Pitkäsen luvalla raivannut ja kylvänyt vanhan kaskimaan ja vienyt sadon. Pitkänen lisäsi kuitenkin, että hän oli antanut Huuskoselle neljä kappaa ruista korvauksena.
Huuskonen haastoi todistajaksi Kaaraslahtelaisen Lisa Krogerin, joka todisti ja vannoi, että viime syksynä, kun Huuskonen pui ruista Johan Pitkäsen riihessä, oli Pitkänen tullut paikalle ja vaatinut Huuskoselta selitystä, miksi tämä oli luvatta vienyt sadon ja vaati osuuttaan sadosta. Pitkänen väitti, että hän oli antanut maan Huuskoselle, ei Piipolle, ja että sato oli korjattu tästä kaskimaasta.
Huuskonen ilmoitti, että hän oli saanut talteen vain 70 lyhdettä sadosta, ja että Pitkänen oli ottanut puolikkaan tynnyrillisen puidusta viljasta, ja Huuskonen oli saanut vain neljä kappaa, minkä Pitkänen kiisti. Molemmat osapuolet vaativat lisätodisteita, ja asiasta päätettiin.
Käräjät päättivät, että Huuskonen sai kutsua paikalle asianomaisen kruunun palvelijan, joka kutsuisi Piipon seuraaviin käräjiin omalla kustannuksellaan. Molempien osapuolten oli seuraavassa istunnossa esitettävä todistajansa, ja Pitkäsen tuli myös olla paikalla oikeuden määräysten mukaisesti.
Pien-Savon ylinen tuomiokunta varsinaiset asiat 1814
Raskautetun naisen tapaus, joka oli jäänyt ratkaisematta edellisessä istunnossa pöytäkirjan SS: 82 kohdalla, otettiin nyt jatkokäsittelyyn syyttäjän, kruununvouti Jacob Johan Malmbergin toimesta. Tapausta koskevaan oikeudenkäyntiin saapui ilmoitettu Susanna Hildunen (Hiltunen) ja Matts Pumalain (Puumalainen) kutsuttiin myös paikalle. Käsittelyn aikana Puumalainen kertoi, että hän oli antanut lupauksen avioliitosta ja ollut suhteessa Hilduseen, asuen yhdessä hänen kanssaan taloudessa. Kuitenkin, koska Puumalainen ei ollut riittävästi kirjanoppinut, häntä ei ollut hyväksytty avioliittoon, minkä vuoksi he eivät olleet voineet täyttää avioliiton velvollisuuksia. Syyttäjä Malmberg esitti seuraavan papintodistuksen koskien Hildusen ja Puumalaisen käytöstä:
Susanna Hildunen Sangimäen kylästä on kirkonkirjojen mukaan saanut neljä lasta. Kolmen lapsen jälkeen hän on ollut holhouksessa. Viime vuonna 1813 Sangimäen kylässä koko kylä tunnusti hänen elävän julkisessa synnissä Matts Puumalaisen kanssa, joka oli muuttanut kylään ilman suosituskirjeitä Nilsiästä. Lisäksi häntä pidettiin taitavana varkaana. Samassa kuulustelussa ilmoitettiin edellä mainitun Matts Puumalaisen olevan vahva ja ovela. Tämä todistetaan pyynnöstä Kuopiossa 22. lokakuuta 1814.
L. Peuron, pastori
Tämä luettiin ääneen, ja merkittiin pöytäkirjaan, että Hildunen ja Puumalainen eivät ole sukua toisilleen ja ettei Hildusella ole elossa olevaa isää tai äitiä, ja että Puumalaista syytetään useista veloista. Koska ei ollut enää mitään muistutettavaa, päätettiin seuraavaa:
Kolmannen luvun 10. pykälän mukaisesti Ruotsin lakikirjasta määrätään, että Matts Puumalainen ja Susanna Hildunen tulee avioliiton kautta täyttää heidän avioliittolupauksensa, ja samalla heille määrätään sakko ennenaikaisesta yhdynnästä, jonka he maksavat kirkolle kahdella taalerilla tai 96 kopeekalla hopearahaa. Lisäksi Pumalainin ja Hiljdusenin sakko samassa taloudessa asumisesta ja yhteiselämästä on kymmenen (daler) hopearahaa tai 4 ruplaa ja 80 kopeekkaa hopeassa. Hildusen osalta sakot jaetaan tasan kruunun, pitäjän ja syyttäjä Malmbergin kesken. Jos sakkoja ei pystytä maksamaan, tuomitaan neljän päivän vankeusrangaistus, joka suoritetaan leivän ja veden varassa. Mitä tulee Puumalaisen velkaselvitykseen, siitä annetaan myöhemmin päätös yhdessä häntä vastaan nostettujen varkaussyytteiden kanssa.
(Laukaassa syntynyt Lars Peuron oli aiemmin virka- ja armovuodensaarnaaja Kuopiossa, sekä kirkkoherran apulainen.)
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1829
Kantaja talollinen Olof Pitkänen Sängimäen kylästä talollisia Hemming Savolaista ja Staffan Karmitzia sekä tämän vaimoa Stina Liljaa Narvanlahden kylästä vastaan seuraavasti:
Kantajan vaimo Greta Hildunen, joka on vastaaja Stina Liljan edellisen, nyt jo edesmenneen aviomiehen, Henric Hildusen sisar, oli saanut perintönä irtaimistoa vanhemmiltaan. Koska vastaaja Hemming Savolainen oli Greta Hildusen holhooja perinnön jaossa, oli perintö jäänyt Stina Liljan ja Staffan Karmitzin haltuun. Tästä syystä kantaja haastoi vastaajat oikeuteen perinnön luovuttamisesta. Osapuolet sopivat kuitenkin asian sovinnollisesti siten, että vastaajat Staffan Karmitz ja Stina Lilja luovuttavat kuukauden sisällä kantajalle kaiken sen perinnön, joka Greta Hilduselle kuuluu perintöosuusasiakirjan perusteella hänen vanhemmiltaan, lukuun ottamatta yhtä härkää ja yhtä lammasta. Nämä eläimet jäävät Staffan Karmitzin haltuun Michaeliin asti tänä vuonna, jolloin nekin on luovutettava kantajalle.
Vastaaja Staffan Karmitz suostui tähän sekä omasta että vaimonsa Stina Liljan puolesta, ja vastaaja Hemming Savolaisen valtuuttama veli Henric Savolainen myönsi kantajan esityksen oikeaksi. Sopimus hyväksyttiin ja vahvistettiin tuomioistuimen toimesta osapuolten läsnäollessa.
(Michael = 29. syyskuuta, arkkienkeli Mikaelin päivä)
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1833
10. syyskuuta 1833
Kantaja Eric Johansson Pitkänen on esittänyt syytöksen torppari Johan Hirvosta vastaan, koska tämä on laiminlyönyt hoitaa torpan maat ja rakennukset, jotka kuuluvat Pitkäsen omistamaan verotilaan No 3 Sängimäki kylässä. Pitkäsen mukaan Hirvonen ei ole pitänyt huolta tilan kunnossapidosta eikä maksanut vuosittain erääntyviä maksuja. Kantaja väittää, että Hirvonen on antanut tilan rappeutua, ja siksi hän vaatii Hirvosen erottamista torpan hoidosta. Lisäksi hän vaatii korvausta tilalle aiheutuneista vahingoista.
Asiassa esitettiin arviointikirje, jonka mukaan torpan tila on tarkastettu ja todettu pahasti rappeutuneeksi. Arviointikirjeen mukaan tilan viljelysmaa on huonossa kunnossa, ja tietyt alueet ovat täysin käyttökelvottomia. Lisäksi viljasato on ollut huomattavasti heikompi kuin normaalisti. Lautamies Henrik Hämäläisen ollessa todistajana hänen mukaansa tarkastettiin seuraavaa: Viljelysmaat on jätetty hoitamatta, heinäsadot on arvioitu ja todettu vähäisiksi. Kantaja Eric Pitkänen väitti, että torpan hallinnassa tarvittavat rakennusmateriaalit, erityisesti puutavara, oli toimitettu torpalle tarkoituksena rakentaa uusi rakennus. Hän myös vaati korvausta oikeudenkäyntikuluista oikeuden harkinnan mukaan.
Joseph Hirvosen on tunnustettava tai kiistettävä syytökset, ja hänen on vastattava siitä, miksi tila on rappeutunut ja miksi vuosittaisia maksuja ei ole maksettu. Joseph Hirvonen myönsi, ettei hallinnasta ollut tehty kirjallista sopimusta, mutta hän toimi suullisen sopimuksen perusteella. Hän tunnusti, että hän ei ollut kyennyt pitämään torpan viljelyksiä paremmassa kunnossa, mutta hän vetosi siihen, että hänet oli kertaalleen käsketty poistumaan torpasta. Tämän jälkeen hän oli kuitenkin saanut suostumuksen jatkaa torpan hallinnassa. Hirvonen väitti, että hän oli tehnyt parhaansa torpan kunnossapidon eteen ja vaati, että kantajan vaatimus hylättäisiin perusteettomana.
Oikeus arvioi tilan kunnon ja tekee päätöksen siitä, tuleeko Hirvosen luopua torpan hallinnasta ja maksaako hän korvauksia. Hirvosen vastine on, että hän on toiminut suullisen sopimuksen mukaisesti ja vaatii, että syyte hylätään.
Oikeus tekee päätöksen seuraavassa käsittelyssä, ja asiaa käsitellään edelleen, jotta selvitetään tilan laiminlyöntiin liittyvät seikat ja määritellään mahdolliset korvaukset.
Oikeuden päätös 12.9.1833
Oikeus totesi, että Eric Johansson Pitkäsen vaatimus Joseph Hirvosen häätämisestä torpalta ei voinut tulla käsittelyyn tässä istunnossa, koska kyseessä oli maahan liittyvä kiista, eikä asiaa oltu tuotu esille asianmukaisella kirjallisella haasteella. Tämän vuoksi oikeus ei voinut ottaa asiaa käsiteltäväksi tässä vaiheessa. Kantaja voi kuitenkin hakea uutta haastetta ja aloittaa asian uudelleen, jos hän näkee siihen perusteita.
Koskien Pitkäsen vaatimusta Hirvosen vastuusta torpan ylläpidon laiminlyönnistä, oikeus katsoi, että tällaisen vaatimuksen käsittely riippuu siitä, pysyykö Hirvonen edelleen torpan hallinnassa. Tämän vuoksi oikeus lykkäsi päätöstä tästä vaatimuksesta, kunnes on selvitetty, tuleeko Hirvonen jatkamaan torpan hallinnassa vai ei. Jos Hirvonen menettää hallinnan, kantajalla on oikeus nostaa uusi kanne ja hakea korvauksia silloin.
Kantajan vaatimukset jätettiin tässä vaiheessa käsittelemättä ja asian käsittelyä voidaan jatkaa tulevaisuudessa, jos kantaja esittää uuden kanteen.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1833
Kaikki tämän pitäjän oikeuspiirin palovakuutusmaksajat kutsutaan ja haastetaan täten ensimmäiseen oikeudenkäyntiin...
Kuluvalta vuodelta laillisesti määrätyt Nilsiän pitäjän syyskäräjät alkavat 2. syyskuuta ja pidetään Kuuslahden talossa Kuuslahden kylässä. Kaikki palovakuutuksen maksajat kutsutaan kuultaviksi ja ottamaan kantaa talonpoika Matts Hakkaraisen, Sängimäen kylästä, vaatimukseen korvauksen saamisesta hänen omistamansa tilan No 10 talon ja omaisuuden palosta.
Tässä asiakirjassa vuodelta 1833 kuvataan maatilalla tapahtuneen tulipalon aiheuttamat vahingot ja niiden arvioitu arvo. Asiakirjassa mainitaan, että vahingot arvioitiin 3. kesäkuuta 1833 Matts Hakkaraisen tilalla Sängimäen kylässä, Nilsiän pitäjässä. Arvioinnin suoritti allekirjoittaneet henkilöt, E. F. Lagerstam ja Matts Heikkinen yhdessä mylläri Magnus Wemanin kanssa. He tarkastivat ja arvioivat palon aiheuttamat vahingot seuraavasti:
Päärakennus arvo 80. Kammari: arvo 15. Eteinen arvo 10. Talli: arvo 20. Navetta: arvo 30. Lato: arvo 20. Aitta: arvo 10. Kirstuja: 3 kappaletta, arvo yhteensä 4. Tynnyreitä: 2 kappaletta, arvo 3. Viikatteita: 4 kappaletta, arvo 2. Rukiita: 7 tynnyriä, arvo 70. Ruisolki: 30 mittaa, arvo 60. Vahinkojen kokonaisarvo on 359 ruplaa ja 4 kopeekkaa (Banco Assignationer).
Osapuolia muistutetaan, että kenenkään poissaolo ei estä asian käsittelyä ja lopullista ratkaisua. Annettu 17. elokuuta 1833: Jean Häggström Wilhelm Boman. Julistettu 18. elokuuta 1833 Gustaf Borgin toimesta.
Tämän julistuksen lukemisen jälkeen hakija, vedoten tähän, pyysi palovakuutuskorvausta tilalleen samassa kylässä, yöllä 3. kesäkuuta viime vuonna ukkosen aiheuttamasta tulipalosta tuhoutuneesta rakennuksesta sekä erilaisesta irtaimistosta, arvoltaan kolmesataaviisikymmentä yhdeksän ruplaa 4 kopeekkaa (Banco Assign.), esitetyn arvion mukaan, joka tässä otetaan huomioon.
Luettuaan tämän ilmoituksen hakija ilmoitti, että tuli syttyi aamunkoitteessa ladosta, eikä hakija tiennyt, mikä oli voinut aiheuttaa sen syttymisen. Hakija esitti pyyntönsä suurelle paikalle kokoontuneelle väkijoukolle, että hän saisi korvauksen tunnetusta vahingosta ja kärsimyksestä summana, joka olisi 250 ruplaa. Kokoontunut väkijoukko katsoi, että hakijan, Hakkaraisen, tulisi olla tyytyväinen tähän tarjoukseen, etenkin koska palovakuutuksen maksajat pitivät useiden palaneiden tilojen arvoa liioiteltuna ja koska laki ei määrää korvausta irtaimistolle, joka kuitenkin oli sisällytetty arvioon.
Lyhyen pohdinnan jälkeen hakija Hakkarainen ilmoitti myös tyytyvänsä hänelle tehtyyn tarjoukseen, jonka jälkeen asianomaiset saivat käskyn poistua päätöksen tekemiseksi.
Päätös:
Koska palovakuutuksen maksajat pitäjässä, vaatimatta valaehtoista selvitystä, sovinnollisesti tarjosivat hakija Matts Hakkaraiselle korvaukseksi vahingosta, jonka hän oli kärsinyt viime kesäkuun 3. päivän yönä sattuneesta tulipalosta, summan, joka oli 250 ruplaa (Banco Assignationer) ja koska hakija oli ilmoittanut olevansa tyytyväinen tähän tarjoukseen, niin käräjäoikeus katsoi oikeaksi hyväksyä ja vahvistaa mainitun sovinnon noudatettavaksi ja palovakuutuksen maksajien toteutettavaksi.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1841
SS:14 Kruununvouti Lagerstam esitti asiasta seuraavan pappistodistuksen:
Anna Lena Pittkänen, joka on kotoisin tämän seurakunnan Sängimäki-kylästä ja joka on syytettynä lapsen murhasta, syntyi vuonna 1817. Hänen äitinsä Konttimäestä, Jacob Pitkäsen vaimo Ingeborg Kuosmanen, joka on syytettynä osallisuudesta samaan murhaan, syntyi vuonna 1798. Lisäksi Pajujärven kylästä kotoisin oleva kihlattu Herman Savolainen, syntyi vuonna 1816. Todistuksen mukaan kaikilla heillä on riittävä kristillinen tietämys, jonka mukaisesti he ovat harjoittaneet pelastuksen välineitä. He ovat tähän asti käyttäytyneet moitteettomasti. Tieto tästä on annettu tuomioistuimelle todisteena pyynnöstä.
Nilsiässä 19. elokuuta vuonna 1841.
Käräjillä käytyä asiaa on selostettu kaikkien muidenkin tahojen, todistajien ja osapuolten näkemyksien ja todistusten mukaan. Puhtaaksi kirjoitetuissa pöytäkirjoissa on tarinaa vaikka kuinka paljon. Surullinen tapaus kaikkinensa, varsinkin Anna Lena Pitkäsen kohdalta. Tähän en tätä käsiteltyä asiaa enempää laitellut. Jos joku haluaa itse tapauksesta enemmän tietoa, voin kyllä laittaa pyynnöstä.
Asiaa on käsitelty Iisalmen tuomiokunnan renovoiduissa tuomiokirjoissa, varsinaisten asioiden pöytäkirjoissa syyskäräjillä vuonna 1841 juttu SS:14, josta sen löytää.
Iisalmen tuomiokunta varsianaiset asiat 1842
28. kesäkuuta 1842
Talollinen Petter Hackarainen tilan nro 10 Sängimäen kylästä on jättänyt haasteen useita henkilöitä vastaan samasta kylästä ja Kaaraslahden kylästä, mukaan lukien heidän puolisonsa ja holhoojansa, laittomasta niityn nimeltä "Angrikka" hallinnasta, jonka Hackarainen väittää kuuluvan hänen verotilaansa numero 10 Sängimäen kylässä. Vastaajat taas hallinnoivat niittyä tilojensa nro 6, 7 ja 8 alla samassa kylässä. Axel Oxman, David, Olof, Thomas ja Olof Olofsson Pitkänen, Inhysing Thomas Piedikainen ja hänen vaimonsa Etina Pittkänen, Torppari Johan Piedikäinen ja hänen vaimonsa Ewa Pitkänen sekä Petter Pitkänen ja hänen vaimonsa Margaretha Pitkänen Kaaraslahden kylästä. Petter Pitkänen toimi myös edunvalvojana edesmenneen talonpoika Olof Påhlsson Pitkäsen perillisille.
Kantaja Petter Hackarainen väittää, että niitty "Angrikka" kuuluu hänen verotilaansa nro 10, ja että vastaajat hallinnoivat sitä laittomasti tilojensa nro 6, 7 ja 8 alla Sängimäen kylässä. Hackarainen on yrittänyt sovinnollisesti saada vastaajia luovuttamaan niityn takaisin, mutta tuloksetta. Hän vaatii siksi, että vastaajat laillisesti velvoitetaan luovuttamaan niitty hänen omistukseensa ja hallintaansa. Hackarainen huomauttaa myös, että niittyä ei aiemmin ole pidetty viljelysmaana, vaan se on hiljattain raivattu hänen maalleen. Hän vaatii myös korvausta oikeudenkäyntikuluista.
Vastaajat Thomas ja Olof Pitkänen väittävät, ettei heillä ole osaa asiassa, koska he eivät hallinnoi mitään osaa niitystä. Muut vastaajat myöntävät hallitsevansa niittyä, mutta väittävät, että niitty on vanhastaan kuulunut heidän yhteisesti omistamilleen tiloille nro 7 ja 8 kylässä, eikä se kuulu Hackaraisen tilaan. Siksi he katsovat, että kanne tulisi hylätä.
Petter Hackarainen esittää Sängimäen kylän yhteismaan kartan, sen kuvauksen sekä asiakirjan tilojen kesken tehdystä maanjaosta, päivätty 17. heinäkuuta 1795, todistaakseen kantansa.
Käräjäoikeus harkitsee nyt esitettyjä todisteita ja osapuolten argumentteja päättääkseen, onko Petter Hackaraisen vaatimus niityn "Angrikka" hallinnan palauttamisesta oikeutettu, vai hylätäänkö kanne vastaajien vastaväitteiden perusteella. Oikeuden päätös perustuu esitettyihin todisteisiin ja aiempiin sopimuksiin maan käytöstä kylässä.
Mitä tulee kysymyksessä oleviin suurjaon asiakirjoihin, kävi ilmi, että riidan kohteena oleva maa-alue, joka kartalla on merkitty numerolla 189a ja jaon yhteydessä kirjattu niittynä Kaupisenpäässä kolmella niityllä, on suurjaossa liitetty kantajan tilaan, joka on merkitty kirjaimella K. Vastaajien tilat, jotka ovat merkitty kirjaimilla G, H, ja T, eivät saaneet lainkaan niittymaata kyseisen omistusnumeron alla. Lisäksi kartasta käy selvästi ilmi, että riidanalainen niitty sijaitsee kantajan omistaman tilan alueella.
Koska riidanalainen niitty, joka on kartalla merkitty numerolla 189a, on edellä esitettyjen asiakirjojen mukaan suurjaossa liitetty kantajan tilaan nro 10 Sängimäen kylässä, ja koska niitty sijaitsee kyseisen tilan alueella, ei vastaajilla ole oikeutta kyseiseen niittyyn. Käräjäoikeus päättää näin ollen määrätä vastaajat luovuttamaan välittömästi kyseisen Angrikka-nimisen niityn kantajan tilan omistukseen ja hallintaan. Oikeus kuitenkin päätti, että osapuolten tulee vastata omista oikeudenkuluistaan tapauksen luonteen vuoksi. Tämä julistettiin.
Talollisen Petter Hakkaraisen mailla, kantatilalla nro 10 Heikkilässä oleva Angrikka-niitty sijaitsi todennäköisesti Kauppisenjärven eteläosassa Kauppisenjoen suulla. Isojaossa oleva niitty on merkitty numerolla 189a ja nimeltään Kauppisenjoen niskana. Kuului jo silloin selvästi kantatilan nro 10 maihin. Voi myös olla, että ammoisina aikoina maakirja-aikaan ehkä edelliselläkin vuosisadalla on talollisten kesken ollut joitakin yhteisiä suullisia sopimuksia ko. niityn käytöstä.
Hakkaraiset olivat tarkkoja maistaan. Vuonna 1844 Peter Hakkarainen kävi käräjillä vääntöä samalla tilalla naapurikylän, Kaaraslahden tilan nro 12 talollisen Aron Ruuskasen kanssa. Kyseessä oli raja-alueella oleva niitty Kaakonlammilla (Pieni Kaakko). Ruuskasella puronvarren maan muokkauksissa tulleet epäkohdat tila-rajoilla tarkennettiin käräjillä.
Iisalmen tuomiokunta ilmoitusasiat 1845
Sopimus ja Testamentti
”Minä, Lars Pitkänen, olen saanut satakaksikymmentä (120) ruplaa hopeaa sekä Petter Liljalta vaimoineen viisikymmentä (50) ruplaa hopeaa, ja Elias Hilduselta vaimoineen viisikymmentä (50) ruplaa hopeaa. Nämä ovat suorittaneet minulle maksun velkakirjoilla, ja Matts ja Eric Pitkänen voivat nyt täysimääräisesti omistaa ja lunastaa saamansa osat, mutta heillä on myös vastuu isämme Ivar Pitkäsen elinkorosta kuolemaan saakka ilman mitään vähennystä perintöosastaan.”
(Puumerkit: Lars Pitkänen, Petter Lilja ja vaimo Carin Pitkänen, Elias Hildunen ja vaimo Eva Pitkänen)
”Minä Ivar Pitkänen hyväksyn ja olen täysin tyytyväinen lasten ja vävyjen kanssa laatimaan kauppasopimukseen ja sovintoon perintöasioista, niin minun kuin edesmenneen vaimoni jälkeen. Lisäksi annan lahjaksi jäljellä olevan omaisuuteni, niin kiinteän kuin irtaimen, Matts ja Eric Pitkäisille. Tämä omaisuus koostuu verotilasta nro 11 Sängimäen kylässä Nilsiän pitäjässä. He saavat omistaa sen täysimääräisesti seuraavin ehdoin: Heidän tulee huolehtia ja elättää minua kuolemaani asti, ja jos en sattuman vuoksi asu heidän kanssaan, he velvoitetaan maksamaan minulle vuosittain elinkorot seuraavasti: Neljä tynnyriä viisitoista kappaa viljaa, kaksi lispuntia (leiviskä = n. 8,5 kg) suolaa, puolitoista lispuntia lihaa, puolitoista lispuntia sianlihaa, viidentoista kannun verran viinaa, vaatteet, majoitus ja lämmitys sekä kulukorvaukset matkustamiseen.”
Sängimäki, 21. huhtikuuta 1845.
Ivar Pitkänen (Puumerkki)
Me, Matts Pitkänen ja Eric Pitkänen, hyväksymme kaiken edellä mainitun. Johan Lyytinen, David Ruuskanen ja C. F. Lagerstam, jotka ovat todistaneet sopimuksen.
Annetaan seuraava päätös koskien hakemusta:
Osa tilasta on ostettu 21. huhtikuuta Lars Pitkäseltä, Petter Liljalta ja hänen vaimoltaan Carin Pitkäseltä sekä Elias Hilduselta ja hänen vaimoltaan Eva Pitkäseltä maksettuaan heille 220 ruplaa hopeaa. Lisäksi he ovat saaneet toisen osan lahjaksi isältään Ivar Pitkäseltä, joka on antanut sen heille elinikäistä käyttöoikeutta vastaan. Näin ollen puolikas Mäkelä-tila nro 11 Sängimäen kylässä myönnetään hakijoille Mattsille ja Eric Pitkäselle. Kyseinen tila, joka on jaettu osaan 1/8 mantaalia, on ensimmäistä kertaa julkisesti ja vapaasti esillä. Hakijat ovat saaneet lain voiman.
Tämä päätös tulee julkistaa kirkon ja oikeuden ovella.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1845
Asiaa käsiteltiin 5 ja 6 päivä syyskuuta.
Niinimäen kylästä kotoisin oleva kantaja Petter Savolainen oli Kuopion kaupungista kuljettanut 60 kannun tynnyrin viinaa, jonka hän elokuun lopulla oli säilyttänyt Joseph Hirvosen torpalla. Viina oli varastoitu navettaan, jonka ovi oli lukittu. Syyskuun 5. päivän vastaisena yönä varkaat murtautuivat navettaan ja varastivat viinatynnyrin. Samana yönä varastettiin myös Joseph Hirvoselta yksi leiviskä ja viisi naulaa voita sekä puoli leiviskää leipää, jotka oli säilytetty lukitussa aitassa.
Käräjäoikeus ryhtyi nyt käsittelemään asiaa. Läsnä olivat kantaja Petter Savolainen Niinimäen kylästä ja vastaaja torppari Olof Kordelainen Kaaraslahdesta henkilökohtaisesti, kun taas kantaja Sänkimäkeläinen torppari Joseph Hirvonen oli edustettuna vaimonsa Gretha Rongaisen toimesta. Vastaaja Kaaraslahden Henrik Heiskanen oli kuitenkin poissa oikeudesta, vaikka hänet oli kutsuttu paikalle lautamies Henrik Hämäläisen toimesta, jolla oli mukana asukas Lovisa Holopainen, lautamies Hämäläisen antaman tiedon mukaan.
Koska vastaajat Kaaraslahtelaiset Olof Kordelainen ja Henrik Heiskanen ovat olleet usein päihtyneinä näiden tapahtumien jälkeen ja koska on olemassa muita syitä epäillä heitä varkaudesta, kantajat Petter Savolainen ja Joseph Hirvonen pyysivät, että kihlakunnanoikeus suorittaisi laillisen tutkimuksen asiassa. Jos vastaajat todetaan syyllisiksi, heidät tulee määrätä vastuuseen ja korvaamaan Savolaiselle viinatynnyri sekä Hirvoselle voi ja leipä. Lisäksi heidät tulee määrätä maksamaan oikeudenkäyntikulut. Kruununvouti Erik Fabian Lagerstam, joka oli paikalla, otti vastuulleen asian käsittelyn ja varasi itselleen oikeuden esittää lisävaatimuksia tutkinnan edetessä.
Vastaaja Olof Kordelainen kiisti kaikki häntä vastaan esitetyt syytökset. Hän väitti, että hän asuu puolentoista peninkulman päässä Joseph Hirvosen torpalta ja että hän oli kyseisenä yönä ollut kotona eikä hänen luonaan ollut vieraita henkilöitä. Hän väitti myös, ettei ole ollut päihtynyt mainittuun aikaan, ja että hän on ostanut viinaa muualta. Kordelainen vaati syyttömyytensä vuoksi, että hänet vapautetaan kaikesta vastuusta asiassa.
Kantajat esittivät todistajiksi torpparit Thomas Leskisen ja Abram Kyröläisen sekä tämän vaimon Ingeborg Keinäsen, talonpojan Johan Kämpin ja tilattoman Anna Lena Koposen. Näistä todistajista kaikki paitsi Ingeborg Keinänen ja Johan Kämp olivat paikalla. Ingeborg Keinäsen poissaolon todisti lautamies Henrik Hämäläinen Ulrika Holopainen nimisen tilattoman ollessa läsnä. Johan Kämpin poissaolon todisti talonpoika Israel Hyvärinen lautamies Hämäläiseltä kysyttäessä asiasta.
Paikalle saapuneet todistajat Tomas Leskinen, Abram Kyröläinen ja Anna Lena Koponen, jotka olivat esteettömiä ja hyvämaineisia, vannoivat todistajanvalan. Heille selitettiin valan merkitys ja velvollisuus puhua totta, minkä jälkeen he kertoivat seuraavaa:
Thomas Leskinen: Todistaja kertoi, että viikkoa ennen tapahtunutta varkautta hän oli vieraillut vastaaja Henrik Heiskasen ja torppari Adam Hämäläisen luona, jotka asuvat samassa torpassa. Hän oli pyytänyt heiltä hevosta lainaan. Heiskanen ja Hämäläinen olivat sanoneet hänelle: "Jos saamme viinapannullisen, meillä on viinaa pitkäksi aikaa." Kun todistaja vastasi kieltävästi, Heiskanen ja Hämäläin alkoivat nauraa, minkä vuoksi todistaja arveli heidän vitsailleen. Todistaja ei tiennyt mitään muuta kyseisestä varkaudesta, mutta kertoi, että Heiskanen asuu puolentoista virstan päässä Hirvosen torpasta, eikä hän tiennyt, olivatko vastaajat olleet kyseisenä aikana juopuneita tai varustautuneita viinalla. (Todistaja poistui.)
Adam Hämäläinen: Kuultuaan todistajana hän myönsi sanoneensa, mistä häntä syytettiin, mutta selitti, että se oli vain vitsi, ja että hän oli sanonut sen vastauksena todistaja Tomas Leskisen omaan huomautukseen, jonka mukaan olisi hyvä saada tynnyri talteen. Hämäläinen lisäsi, että hän oli yötä, jolloin varkaus tapahtui, ollut torppari Henrik Tiilikan luona Kuuslahden kylässä, eikä tiennyt mitään tapahtuneesta. Tomas Leskinen kutsuttiin takaisin ja kiisti Hämäläisen hänestä kertoman. (Poistui.)
Abram Kyröläinen: Hän kertoi asuvansa yhden venäläisen virstan päässä vastaaja Henrik Heiskasen asunnosta, mutta sanoi, ettei tiedä mitään varkaudesta eikä siitä, oliko vastaajilla ollut viinaa tai oliko heillä ollut hallussaan alkoholia. Hän kertoi kuitenkin, että vastaaja Heiskanen oli 4. syyskuuta sunnuntai-iltana käynyt hänen luonaan ja sitten lähtenyt talonpoika Israel Hyvärisen luo, joka asuu yhden virstan päässä. Hän ei tiennyt, jäikö Heiskanen yöksi Hyväriselle vai palasiko hän kotiin. Varkauden jälkeen Heiskanen oli tarjonnut myyntiin voita talonpoika Aaron Ruuskaselle, väittäen voin kuuluneen hänelle ja tilattomalle Adam Hämäläiselle. Todistaja ei kuitenkaan tiennyt, oliko näin, eikä myöskään sitä, mistä Heiskanen oli voin saanut. (Poistui.) Adam Hämäläinen puolestaan väitti saaneensa voin omilta lehmiltään ja että se oli samaa voita, jonka Heiskanen oli myynyt Ruuskaselle.
Anna Lena Koponen: Hän kertoi asuvansa vastaaja Henrik Heiskasen torpalla ja oli nähnyt, että Heiskanen ja Adam Hämäläinen olivat välillä syyskuun 29. päivän tienoilla olleet viinan kanssa tekemisissä. Hämäläisen vaimo, Anna Stina Ollikainen, oli kertonut, että viina oli ostettu yhdellä ruplalla puuseppä Björklundin leskeltä, joka hoitaa taloutta Kuuslahden tilalla Kuuslahden kylässä. Lisäksi viinaa oli hankittu talonpoika Israel Hyväriseltä ja Kuopion kaupungista. Anna Lena Koponen kertoi myös, että Adam Hämäläinen oli ollut kotona torpallaan yötä, kun varkaus tapahtui, mutta Heiskanen oli ollut poissa, kun todistaja meni nukkumaan. Myöhemmin yöllä hän oli kuitenkin huomannut, että myös Heiskanen oli palannut kotiin ja nukkunut vaimonsa vieressä. Koponen ei tiennyt mitään Joseph Hirvosen voin varastamisesta, mutta kertoi, että Heiskanen omistaa torpalla kolme lehmää ja Adam Hämäläinen kaksi lehmää. Koponen lisäsi vielä, että Olof Kordelainen oli joskus käynyt Heiskasen torpalla, mutta hän ei ollut nähnyt tai kuullut heidän puhuvan varkaudesta. Koponen kertoi myös, että Heiskanen oli väittänyt, että viinapannu oli löytynyt Abram Kyröläisen kaadetusta kaskesta, josta Heiskanen oli ottanut viinaa, mutta ei kertonut, kuinka pannu oli päätynyt sinne. (Poistui.) Abram Kyröläinen kutsuttiin takaisin ja hän kertoi, ettei tiennyt mitään viinapannun löytymisestä hänen kaskestaan, eikä myöskään, kuka sen olisi sinne voinut laittaa. (Poistui.)
Koska kantajat esittivät lisätodisteita, oikeudenkäynti päätettiin siirtää seuraavaan talvikäräjien istuntopäivään. Kruununvouti Lagerstamille annettiin tehtäväksi hoitaa asia eteenpäin, ja vastaaja Olof Kordelainen sekä asiassa osallinen tilaton Adam Hämäläinen määrättiin saapumaan henkilökohtaisesti paikalle, uhkasakkojen uhalla.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1846
Kauppias Otto Wilhelm Roering Kuopiosta, esitti asian asianmukaisesti valtuutetun edustajansa, tuomari Adolf Westmanin, välityksellä vastapuolena olevaa torpparia Henric Kaipaista vastaan, joka oli läsnä. Syyttäjä väitti, että vastaaja oli elokuussa, viime kuussa, avannut ja siirtänyt vesilukon vedenjuoksuun valittajan Pajukosken myllyllä, mistä vastaajaa vaadittiin lainmukaista vastuuta.
Asiaa käsiteltiin ja vastaaja myönsi avanneensa vesilukon vedenjuoksussa mainitussa myllyssä, mutta huomautti, että se tapahtui kihlakunnantuomari Herr Eric Fabian Fagerströmin käskystä, koska kyseessä olevan veden pidättämisen seurauksena vesi oli noussut niin korkealle, että se oli kuluttanut tien alle, kuten myös maanviljelijän sillan ylle ja peittänyt viljelysmaata, jolloin sitä ei voitu korjata. Koska myllyssä ei ollut ollut ketään, jolta vastaaja olisi voinut pyytää vedenjuoksun avaamista, hän avasi sen estääkseen suuremmat vahingot ja haitat. Kun Herra Kruunun nimismies Lagerstam vahvisti vastaajan väitteen ja vastaaja esitti lisää todisteita, tuli asianomaiset poistua. Oikeudessa päätettiin:
Asian käsittelyä siirrettiin seuraavaan käsittelyyn, jolloin osapuolten oli henkilökohtaisesti oltava läsnä. Kanteen esittäjä voi esittää vaatimuksensa ja vastaaja puolestaan omalla kustannuksellaan. Vastaajan on myös esitettävä kaikki todistajat, joita hän aikoo käyttää.
Naapurikylän Kuuslahden isäntä, Kuopiolainen kauppaneuvos O. W. Roering oli vuokrannut Pajukosken koskenpaikan jo edellisenä vuonna Sänkimäen nro 3 Pitkäsiltä. Näin hän hallitsi myllyn alaa Pajukoskella. Mylly on oletettavasti ollut jo aiemminkin, ennen Roeringin hallintaa jollain lailla osin toiminnassa muiden tahojen hallinnoidessa sitä. Myllyn toimonnoissa ollut mylläri Antikainen tulee koskelle käytetyin arkistotiedoin 1850-luvun alun aikoihin.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1848
Kuopion kaupungin kauppias ja raatimies Otto Wilhelm Roering esitti kanteen talonpoikia Pål Kokkarista ja tämän poikaa Matts Kokkarista vastaan, jotka olivat kotoisin Sänkimäen kylästä. Kantaja Roering kertoi, että vastaajat olivat viime vuoden syyskuun lopulla luvatta ottaneet hänen omistamansa, noin kaksivuotiaan härän, joka oli täysin valkoinen, sillä oli punaiset täplät ja pieni punainen merkki kaulan oikealla puolella. Härkä oli oleskellut torppari Adam Asikaisen karjassa koko kesän ajan.
Vaikka kantaja oli ensin torpparinsa, Pål Andikaisen ja myöhemmin lautamies Henric Hämäläisen kautta vaatinut vastaajia palauttamaan kyseisen härän, he olivat kieltäytyneet luovuttamasta sitä, väittäen, että eläin kuului heille. Tämän johdosta kantaja vaati nyt, että vastaajat velvoitettaisiin lain mukaan palauttamaan härkä, ja että vastaajat tuomittaisiin myös korvauksiin oikeudenkäyntikuluista.
Oikeudessa vastaaja Matts Kokkarinen, joka oli paikalla edustaen myös isäänsä, kertoi, että heidän omistamansa härkä, joka oli väriltään punainen ja jossa oli merkkejä molemmilla puolilla kaulaa ja jonka toinen sarvi oli vaurioitunut, oli kadonnut heidän karjastaan viime vuoden kesäkuun lopulla. He olivat ilmoittaneet eläimen kadonneeksi. Myöhemmin torpparin tytär Maria Asikainen oli kertonut heille, että samankaltainen härkä oli oleskellut heidän torpallaan. Kun vastaajat olivat tulleet tarkistamaan asiaa, he totesivat, että kyseinen härkä oli samanlainen kuin heidän kadonnut eläimensä.
Vastaajat kiistivät syytteen ja pyysivät, että valitus hylättäisiin perusteettomana. Otto Wilhelm Roering puolestaan vaati todistajien, kuten talonpoika Lars Räsäsen, hänen vaimonsa Anna Greta Rautiaisen, torppari Adam Asikaisen ja renki Pål Andikaisen, kuulemista asiassa. Vastaaja Matts Kokkarinen kutsui myös todistajiksi piiat Catharina Ruotsalaisen ja Maria Wainikaisen. Todistajat antoivat kukin erikseen valan oikeudenmukaisuudesta ja kertoivat tapahtumista.
Ensimmäinen todistaja, Lars Räsänen, kertoi, että noin 25. toukokuuta viime vuonna kantajan, herra Roeringin, nuoret naudat, mukaan lukien yllä kuvatun kaltainen härkä, olivat näkyneet lähellä todistajan taloa, joka sijaitsee kahden virstan päässä kantajan Kuuslahden tilalta, ja että härkä oli siellä aina kesäkuun loppuun saakka, jolloin eläin katosi. Todistaja kertoi, että hän oli tänä aamuna tarkastanut kyseisen härän vastaajien luona, mutta ei huomannut mitään merkkiä kaulan vasemmalla puolella. Lisäksi todistaja, vastauksena kantajan muistutukseen, ilmoitti, että osapuolten tilojen välinen etäisyys oli 20 virstaa, ja että vastaajien karja ei koskaan ollut kantajan laidunmailla, koska niitä erottaa useat purot, suot ja järvet. Muita huomautuksia ei ollut, ja todistaja hyväksyi lausuntonsa luettuna ja siirtyi pois.
Toinen todistaja Anna Greta Rautiainen: Hän antoi samankaltaisen todistuksen kuin edellinen todistaja, Lars Räsänen, ja siirtyi pois hyväksyttyään lausuntonsa luettuna.
Kolmas todistaja Adam Asikainen: Hän kertoi, että elokuussa viime vuonna härkä, joka oli samanvärinen ja samoin merkitty kuin kantaja oli kuvannut, oli ilmestynyt hänen karjaansa ja pysynyt siellä syyskuun loppuun saakka. Tuolloin vastaaja Matts Kokkarinen, kuultuaan Adam Asikaisen sisarelta Maria Asikaiselta, että samanlainen härkä, jota vastaajat olivat etsineet, oli löydetty, oli saapunut todistajan luo. Todistaja antoi samankaltaisen todistuksen kuin ensimmäinen todistaja, Lars Räsänen, ja siirtyi pois hyväksyttyään lausuntonsa luettuna.
Neljäs todistaja Pål Andikainen: Todistaja, joka oli viime vuonna työskennellyt renkinä kantajan omistamalla Kuuslahden tilalla, kertoi nähneensä kyseisen härän, kun se keväällä päästettiin laitumelle. Hän kuvaili härän olleen täysin valkoinen, punaisin merkein, ja korkeampi kuin alueen tavalliset eläimet. Härkä oli kolmantena päivänä liittynyt ensimmäisen todistajan, Lars Räsäsen, karjaan ja oli pysynyt poissa, kunnes syyskuun loppuun saakka, jolloin todistaja kuuli, että Matts Kokkarinen oli vienyt härän Adam Asikaisen torpasta. Tämän johdosta kantaja oli lähettänyt todistajan marraskuun 8. päivänä vastaajan asuinpaikkaan hakemaan härkää, jonka todistaja uskoi kuuluvan kantajalle. Vastaajat eivät kuitenkaan olleet kotona, vaan paikalla oli vain nainen, joka kieltäytyi luovuttamasta härkää. Todistaja ei lisännyt muuta ja siirtyi pois hyväksyttyään lausuntonsa luettuna.
Viides todistaja Catharina Ruotsalainen: Todistaja kertoi työskennelleensä vastaajien luona vuonna 1846, jolloin heillä oli täysin valkoinen vasikka, jossa oli suurempi punainen merkki vasemmalla ja pienempi oikealla puolella kaulaa sekä punainen merkki vasemman silmän alla. Tämä vasikka oli hoidettu paremmin kuin muut, minkä vuoksi se kasvoi korkeammaksi ja vahvemmaksi. Todistaja kertoi nähneensä vastaajien hallussa olleen härän ja oli vakuuttunut, että se oli sama, jonka hän oli edellä kuvannut. Todistaja siirtyi pois hyväksyttyään lausuntonsa luettuna.
Kuudes todistaja Maria Wainikainen: Todistaja, joka oli työskennellyt viime vuonna vastaajien luona, antoi samankaltaisen todistuksen kuin edellinen todistaja Catharina Ruotsalainen. Hän lisäsi, että vastaajien karjasta kadonnut härkä oli ollut heikompi kuin se, joka oli myöhemmin palautettu. Todistaja siirtyi pois hyväksyttyään lausuntonsa luettuna.
Osapuolet kiistivät nämä todistukset siltä osin kuin ne eivät vastanneet heidän esittämiään tosiseikkoja. Sen jälkeen kun osapuolet olivat varanneet oikeuden esittää lisätodisteita seuraavassa oikeudenkäynnissä, heidät kehotettiin poistumaan oikeuden neuvottelun ajaksi.
Päätös:
Asian käsittely siirrettiin seuraavaan lailliseen syksyn käräjäoikeuteen. Mikäli kantaja haluaa jatkaa asian käsittelyä, hänen tulee ilmoittaa siitä. Vastaajan Matts Kokkarisen tulee henkilökohtaisesti saapua paikalle, ja vastaaja Pål Kokkarinen tulee toimittaa paikalle omalla kustannuksellaan, mikäli kantaja vaatii asian täytäntöönpanoa.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1849
Torppari Lars Hirvonen Sängimäen kylästä kantajana käsittelyyn otettua vastapuoltaan, talonpoika Olof Toivasta Niinimäen kylästä, joka vaati seitsemää ruplaa 20 kopekkaa tai sen arvoista 2 ruplaa 7,1/7 kopekkaa hopeaa, joka oli hinta kivääristä, jonka vastaaja oli saanut kantajalta Toivaselta kesällä 1847. Lisäksi huomautettiin kohtuullisesta oikeudenkäyntikulujen korvauksesta.
Vastaaja, joka saapui henkilökohtaisesti oikeuteen, kiisti saaneensa kantajalta kiväärin ja ilmoitti, että kantaja oli kyllä jättänyt kiväärin vastaajan säilytettäväksi mainittuna aikana, mutta että vastaaja oli pyytänyt kantajaa hakemaan sen takaisin useita kertoja, mutta kantaja oli laiminlyönyt tämän. Vastaaja väitti lisäksi, että vaadittu maksaminen ei ollut tarpeen, koska kivääri voitaisiin edelleen löytää vastaajalta.
Kantaja, joka otti takaisin aikaisemman vaatimuksensa, varasi itselleen oikeuden esittää tarkempia todisteita asiasta myöhemmin. Sen jälkeen osapuolet määrättiin poistumaan, ja asia siirrettiin seuraavaan syyskäsittelyyn, jolloin osapuolten tuli saapua henkilökohtaisesti tai laillisen edustajan kautta. Kantaja Olof Toivanen tuli saapua mukanaan kaikki asiaan liittyvät todisteet, jos hän aikoi jatkaa vaatimustaan, ja vastaaja Lars Hirvonen määrättiin maksamaan 4 ruplaa 80 kopekkaa hopeaa sakkoa, mikäli hän ei noudattanut määräystä.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1850
Käräjäoikeus on käsitellyt riidan, joka koskee elatusvelvollisuutta ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista. Riita koskee sitä, että osapuolet, Sänkimäkeläiset talollisen tytär Margaretha Pitkänen ja talollisen poika Simon Leskinen, ovat olleet sukupuoliyhteydessä ja että Margaretha Pitkäselle on syntynyt tammikuussa eloon jäänyt lapsi. Käräjäoikeus on todennut, että vastaaja, Simon Leskinen, ei ole vapaaehtoisesti myöntänyt tarvittavaa elatusapua lapselle, joten hänet on velvoitettu maksamaan elatusapua ja oikeudenkäyntikulujen korvauksia.
Käräjäoikeus on ottanut asian harkintaan ja todennut, että vastaaja Simon Leskinen on lain mukaan velvollinen elättämään käräjille tuodun lapsen. Näin ollen: Simon Leskinen määrätään maksamaan 10 daleria tai 4 rublaa ja 8 kopekkaa sakkoa, ja 5 daleria tai 2 rublaa ja 40 kopekkaa oikeudenkäyntikuluja. Näistä sakot jaetaan kolmeksi osaksi: kruunulle, käräjäoikeudelle ja syyttäjälle. Sakot voidaan suorittaa tai muuttaa seitsemäksi päiväksi vankeutta, ei kuitenkaan vettä ja leipää, ellei Simon Leskinen ja Margaretha Pitkänen maksa sakkoja tai työskentele kirkossa, jossa heidän tulee tehdä henkilökohtainen parannus.
Sakot ovat seuraavat: Simon Leskinen 4 daleria ja 92 kopekkaa sekä Margaretha Pitkänen 2 daleria ja 96 kopekkaa. Simon Leskinen on velvoitettu maksamaan elatusapua seuraavasti: Käräjille tuodun lapsen elatukseen ja kasvatukseen Simon Leskinen on vuosittain toimitettava yksi kuhina, josta puolet on ruista ja toinen puolisko ohraa, sekä yksi rubla hopeaa alkaen siitä ajankohdasta, jolloin lapsi syntyi (eli viime tammikuusta), kunnes lapsi täyttää 15 vuotta tai kykenee itse elättämään itsensä. Lisäksi Simon Leskinen on velvoitettu korvaamaan käräjille tuodun oikeudenkäyntikulut, jotka arvioidaan kolmeksi rublaksi.
Osapuolille annetaan tieto muutoksenhausta, aikarajoista ja menettelytavoista.
- 7 päivä syyskuuta.
On oletettavaa ja todennäköistä, että tässä käräjätapahtumassa kyseiset Simon Leskinen ja Margaretha Pitkänen avioituivat kuitenkin myöhemmin enempää tutkimatta kyseisen pariskunnan liikkeitä vuoden 1850 jälkeen. Arkistotietojen syvempi selvitys valaisisi enemmän asiaa mahdollisesta aiemmasta lapsesta.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1849
Koska nyt käräjäoikeus otti käsiteltäväksi edelleen toimenpiteitä varten asian, joka viime talvikäräjillä täällä SS 161. kohdalla pöytäkirjasta tehtiin, mutta tiettyjen syiden vuoksi siirrettiin myöhemmäksi, koskien Sängimäen kylän talonpoikaa Olof Pitkästä ja hänen vaimoaan Maria Korhosta kantajina, sekä Kaaraslahden kylän talonpoikia ja veljeksiä Johan, Aron ja David Pietikäistä vastaajina, koskien velkomusta. Tällöin paikalle saapuivat kantajat ja vastaaja Aron Pietikäinen henkilökohtaisesti, viimeksi mainittu myös veljiensä puolesta.
Kun edellinen pöytäkirja asiassa luettiin, myönsi vastaaja Aron Pietikäinen kuultuna, että kantaja Maria Korhonen oli mainittuna aikana eli kevätkylvöajasta pyhäinpäivään viime vuonna ollut palveluksessa piikana vastaajilla, mutta koska hän kuitenkin oli jo kauden aikana mennyt naimisiin ja siksi jättänyt mainitun palveluksen, kieltäytyi vastaaja tästä syystä maksamasta vaadittua palkkaa. Kantaja Maria Korhonen myönsi, että hän oli mainittuna aikana mennyt naimisiin ja siksi myös jättänyt palveluksen, mutta väitti, että tämä oli tapahtunut vastaajien suostumuksella, ja hän uusi vaatimuksensa tällä perusteella.
Kuitenkin osapuolet pääsivät sopuun asiassa siten, että kantajat luopuvat kaikista lisävaatimuksista vastineeksi siitä, että vastaajat maksavat heille yhteensä kolmen hopearuplan suuruisen summan, mukaan lukien oikeudenkäyntikulut. Kun osapuolet olivat toistuvasti hyväksyneet tämän sovinnon, käräjäoikeus katsoi hyväksyä ja vahvistaa sen tuomiona, joka päätettiin erityisellä päätöksellä ja tiedoksiantona.
Käräjillä käsiteltyjä tapahtumia
1850... -
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1853
Torppari Henrik Hiltunen Sänkimäen kylästä kertoi oikeudessa, että hän oli kolmentoista vuoden ajan moitteettomasti hoitanut torppaa, joka kuuluu vastaajan, talonpoika Lars Pitkäsen, omistamaan tilaan nro 1 kyseisessä kylässä. Nyt vastaaja talollinen Lars Pitkänen oli kuluneena kesänä, sen jälkeen kun kantaja oli jo kyntänyt pellon rukiinkylvöä varten, omin luvin kylvänyt kolme ja puoli kappaa ruista kyseiseen peltoon. Tämän vuoksi kantaja Henrik Hiltunen vaati vastaajaa oikeudelliseen vastuuseen sekä määräystä maksaa kantajalle tuleva sato. Lisäksi kantaja vaati kohtuullista korvausta oikeudenkäyntikuluista.
Vastaaja Lars Pitkänen myönsi suorittaneensa kylvön, mutta totesi, että koska kantaja oli hoitanut kyseistä torppaa ilman sopimusta ja oli nyt irtisanottu siitä, kantajalla ei olisi oikeutta kylvöön. Pitkäsen mielestä hänellä oli oikeus suorittaa mainittu kylvö ja pyysi Hirvosen valituksen hylkäämistä. Tämän jälkeen kruununvouti Erik Fabian Lagerstam, joka oli myös läsnä viran puolesta, vaati vastaajalle rangaistusta omankädenoikeuden käytöstä.
Kun molemmat osapuolet olivat esittäneet näkemyksensä, heidät määrättiin poistumaan, jotta oikeus voisi harkita asiaa ja antaa seuraavan päätöksen.
Henrik Hiltunen on hallinnoinut torppaa Sänkimäen kylässä tilalla nro 1, jonka omistaa vastaaja Lars Pitkänen. Vastaaja ei ole kyennyt osoittamaan, että hän olisi hakenut kantajan erottamista torpan hoidosta. Näin ollen vastaajalla ei ole ollut oikeutta suorittaa rukiin kylvöä tavalla, jolla hän kuitenkin teki sen. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoo oikeudenmukaiseksi, 4. luvun 1. pykälän mukaan Hovioikeuden asetuksessa, määrätä vastaajan maksamaan 20 taalaria sakkoa, jaettuna kolmeen osaan Kruunun, käräjäkunnan ja syyttäjä Lagerstamin kesken. Mikäli vastaajalla ei ole varoja sakon maksamiseen, hänet tuomitaan 14 päivän vankeusrangaistukseen. Lisäksi vastaajan on luovutettava tuleva sato kantajalle vähennettynä siemenkustannuksilla ja korvattava kantajan oikeudenkäyntikulut, jotka oikeus on arvioinut 1 ruplaksi ja 50 kopeekaksi hopeassa.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1855
Kuudennusmies Aron Ruuskanen, Kaaraslahden kylästä, valitti siitä, että talollinen Fredrik Hakkarainen Sänkimäestä, oli viime kesänä ja syksynä useita kertoja vetänyt nuottaa Kaaraslahden osakaskunnan yksityisellä kalastusalueella, joka sijaitsee myös Ruuskasen tilan nro 24 kylän rannassa. Hakkarainen oli saanut saaliikseen vähintään 60 lispuntia kalaa. Ruuskanen vaati Hakkaraista vastuuseen laittomasta kalastuksesta ja korvauksia. Hän esitti todisteeksi otteen kylän kokouksen pöytäkirjasta 7. maaliskuuta viime vuonna, jossa oli kielletty kaikki luvaton kalastus kyseisellä alueella, ja rangaistuksena siitä määrättiin 10 hopearuplan sakko. Tämä kielto oli viimeksi kuulutettu kirkossa 27. syyskuuta.
Fredrik Hakkarainen, joka lautamies Henrik Hämäläisen ja kihlakunnanvouti Anders Ahosen läsnä ollessa oli kutsuttu paikalle, ei saapunut oikeuteen ilman hyväksyttävää syytä. Tämän johdosta kantaja pyysi todistajalausuntoja Olof Miettiseltä ja torppari Johan Turuselta. Koska heitä vastaan ei ollut esitetty esteitä, he saivat luvan vannoa valan ja kertoa totuuden asiasta.
Olof Miettinen todisti, että hän näki Fredrik Hakkaraisen viime kesänä ja syksynä kalastamassa nuotalla kyseisellä kalastusalueella kantajan tilan rannassa. Miettinen, joka oli palkattuna miehenä Hakkaraisen seurassa eräänä elonkorjuun aikana, näki Hakkaraisen saavan saaliiksi noin kuusi lispuntia kalaa.
Johannes Turunen todisti, että hän oli viime syksynä elonkorjuuaikaan nähnyt Fredrik Hakkaraisen vetävän nuottaa koko päivän ajan Ruuskasen tilan nro 27 rannassa Kaaraslahdella. Tämä oli tapahtunut jossain vaiheessa edellisen vuoden syksyllä. Turunen ei lisännyt muuta.
Tämän jälkeen kruununvouti Erik Fabian Lagerstam otti viran puolesta asian käsiteltäväkseen ja vaati, että Fredrik Hakkarainen tuomitaan hänelle määrättyyn sakkoon. Osapuolet saivat poistua oikeussalista, ja oikeus päätti seuraavaa:
Koska Fredrik Hakkarainen oli poissaoleva, asian käsittely siirretään seuraavaan lainmukaiseen käräjäkäsittelyyn. Tuolloin syyttäjä Lagerstamin on esitettävä asia uudelleen, ja kantaja Aron Ruuskanen on velvoitettu saapumaan paikalle henkilökohtaisesti, uhalla, että hänen poissaolonsa voisi vaikuttaa haitallisesti. Lisäksi syyttäjä Lagerstamille määrättiin tehtäväksi tuoda paikalle Fredrik Hakkarainen omalla kustannuksellaan sekä hankkia todistukset Hakkaraisen iästä, maineesta ja kristinopin tuntemuksesta. Tämän jälkeen käräjäoikeus päättää asiasta lain ja olosuhteiden mukaisesti. Tämä päätös ilmoitettiin asianomaisille heidän takaisin kutsumisensa jälkeen.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1854
Vastaaja Thomas Pitkänen, joka saapui oikeuteen poikansa Aron Pitkäsen kautta, selitti, että talonpoika Gabriel Hiltunen Hamulan kylästä oli sitoutunut hoitamaan kuljetuksen kyseisellä viikolla, mutta vastaaja ei tiennyt, oliko Gabriel Hiltunen täyttänyt velvollisuutensa vai ei. Vastaaja ja hänen edustajansa uskoivat, että Hiltunen, jos hän ei ollut hoitanut kuljetusta, olisi yksin vastuussa vaaditusta vuokrasta ja että vastaaja tulisi vapauttaa kaikista korvausvelvoitteista. Hiltunen oli myös kutsuttu tähän asian käsittelyyn.
Gabriel Hiltunen myönsi henkilökohtaisesti asian kuultuaan, että hän oli asettunut Halunan kestikievariin 12. syyskuuta edellisenä vuonna ja ilmoittanut kantajalle, että hän itse, kuljetuksen aikana, olisi suorittanut kuljetuksen Thomas Pitkäsen sijaan. Kuitenkin kantaja oli kieltäytynyt vastaanottamasta Hiltusta ja käskenyt hänen poistua. Koska kantajalla ei ollut syytä kieltäytymiselleen, Hiltunen pyysi, että kanne jätettäisiin ilman päätöstä.
Kantaja Roivanen vastasi, että Hiltunen oli saapunut Halunan kievariin vasta viikosta myöhemmin, 17. syyskuuta, ja koska kantaja oli jo hankkinut toisen hevosen ja ajurin, hän oli käskenyt Hiltusen poistua. Kantaja pyysi, että Michel Heikkinen voitaisiin kuulla ilman valaa. Gabriel Hiltusella ei ollut mitään sitä vastaan, joten Michel Heikkinen kutsuttiin uudelleen, ja häneltä pyydettiin totuuden kertomista ilman valaa. Michel Heikkinen kertoi, että Gabriel Hiltunen ei saapunut Halunan kievariin ennen lauantaita 17. syyskuuta.
Gabriel Hiltunen, joka piti kiinni väitteestään, että hän oli ensimmäisen kerran saapunut jo 11. syyskuuta kyseisenä vuonna suorittamaan kuljetusta, varasi oikeuden todistaa asian myöhemmin. Vastaaja Thomas Pitkänen pyysi saada korvauksen oikeudenkäyntikulustaan seuraavan laskelman mukaisesti:
Matkakustannukset 8 virstaa: 48
Sama matka takaisin: 48
Korko oikeudenkäynnin perusteella: 2
Sama matka takaisin: 45
Kolme päivän palkkaa: 45
Seitsemän päivän ruokaraha: 3
Yhteensä: 84
Kun laskelma oli luettu, osapuolet saivat poistua, ja oikeus päätti seuraavaa:
Gabriel Hiltusen esittämien todisteiden osalta oikeus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan lailliseen istuntoon, jolloin asian osapuolet, kantaja Roivainen, joka haluaa jatkaa asiaa, sekä Thomas Pitkänen ja Gabriel Hiltunen, jotka haluavat tulla kuulluiksi, tulee saapua itse tai valtuutettujen edustajien kautta. Gabriel Hiltusen on myös esitettävä kaikki asiaan liittyvät todisteensa, muuten hän menettää oikeutensa.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1854
Lars Thomasson Pitkänen Sänkimäeltä esitti talonpoika Lars Johansson Savolaista vastaan samasta kylästä. Savolainen oli viime elokuussa kutsunut Pitkästä varkaaksi ja lisäksi väittänyt, että kantaja oli ollut ruoskinnassa ja kärsinyt julkisesti kirkonrangaistusta. Pitkänen vaati nyt, että Savolainen saisi lainmukaista vastuuta näistä syytöksistä.
Vastaaja kiisti kantajan esittämät väitteet, ja todistajiksi esitettiin maanviljelijän poika Ananias Kekäläinen ja torppari Johan Tiihonen, jotka olivat molemmat hyvin tunnettuja ja luotettavia todistajia.
Ananias Kekäläinen kertoo: Todistaja oli ollut läsnä, kun vastaaja oli sanonut kantajasta, että tämä oli ruoskittu ja väittänyt, että kantaja olisi varastanut vastaajan avaimen. Todistaja ei antanut muuta valaistusta ja poistui.
Johan Tiihonen kertoo: Todistaja oli ollut läsnä, kun vastaaja oli kutsunut kantajaa varkaaksi. Todistaja poistui.
Vastaaja Savolainen myönsi todistajien lausunnot ja veti takaisin aikaisemmat väitteensä. Kantaja vaati kohtuullista korvausta oikeudenkäynnin kustannuksista. Kun molemmat osapuolet olivat poistuneet oikeus päätti asiasta seuraavasti:
Koska on todistettu ja myönnetty, että vastaaja Lars Savolainen on kutsunut kantajaa varkaaksi, mutta on nyt perunut nämä väitteet, oikeus katsoo oikeudenmukaiseksi määrätä vastaaja Savolaisen maksamaan kuusi markkaa (kirjoitettu) eli seitsemänkymmentä kaksi kopeekkaa, joka jaetaan kruunun ja kantajan välillä. Mikäli sakkoa ei makseta, on suoritettava neljä päivää vankeutta vedellä ja leivällä. Lisäksi vastaaja on velvollinen maksamaan kantajalle yhden ruplan oikeudenkäyntikustannuksia sekä täyttämään täysimääräisesti valitusmaksut.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1856
Käräjäoikeudessa käsiteltiin asiaa, joka koski Erik Henrik ja Johan Pitkästä, molemmat Sänkimäeltä, kantajina ja vastaajana Fredrik Hakkarainen, samasta kylästä. Kantaja Erik Pitkänen saapui henkilökohtaisesti paikalle ja hänellä oli mukanaan Henrik ja Johan Pitkänen, jotka olivat myös asianomaisia. Heitä edusti oikeudenkäynnissä kruununvouti Erik Fabian Lagerstam. Myös vastaaja Fredrik Hakkarainen saapui paikalle henkilökohtaisesti.
Kantaja esitti, että he olivat aiemmin yhteisesti omistaneet kiinteistön numero 3 mainitussa kylässä, mutta kiinteistö oli sittemmin jaettu ja asianmukaisesti rajattu. Kantajat väittivät kuitenkin, että vastaaja oli viime talvena sekä tänä vuonna ylittänyt sovitun rajan ja ottanut kylvö alueelta, vanhalta niityltä, tuhannen kuorman verran kärrymultaa, jonka hän oli kuljettanut kotiinsa ja käyttänyt sen. Tämän vuoksi kantajat vaativat nyt vastaajaa laillisesti velvoittamaan korvaamaan kärrymullan yhden kopeekan hinnalla kuormaa kohden. Kantajat esittivät myös heidän maa-alueensa kartan ja kuvauksen ja selvensivät, että kyseinen paikka, joka aiemmin oli ollut vanha niitty, oli nyt osa kylvömaita kartan numeron 37 mukaisesti.
Vastaaja myönsi kuulleensa syytökset ja tunnusti, että hän oli mainittuina aikoina kerännyt ja kuljettanut kyseisen kärrymullan mainitusta paikasta. Hän myönsi myös, että niittyalue, jolta multa oli otettu, oli jaettu heidän välisessään jaossa, ja se oli merkitty kartan numeroon 37. Vastaaja kuitenkin väitti, että ennen jakoa oli ollut olemassa sopimus, jonka perusteella hänellä oli oikeus käyttää kyseistä paikkaa kärrymullan keräämiseen. Tämä väite kuitenkin kiistettiin kantajien toimesta.
Tämän jälkeen kuultiin todistajina talonpoikia Påhl Pitkästä ja Adam Wänäläistä, jotka todettiin esteettömiksi ja hyvämaineisiksi, ja he saivat vannoa todistajanvalan. Heitä kehotettiin puhumaan totta ja kumpikin kertoi seuraavaa:
Påhl Pitkänen todisti, että hän tunsi varmasti sen paikan, josta vastaaja oli kerännyt kyseisen kärrymullan. Hän viittasi myös karttaan, joka koski jakoa heidän maittensa välillä, ja totesi, että paikka sijaitsee kylvön mailla. Hänen lausuntonsa luettiin ja hyväksyttiin, ja hän poistui.
Adam Venäläinen todisti, että ennen kuin kantaja Pitkänen omisti osan tilasta numero 3 Sänkimäen kylässä, jota vastaaja Hakkarainen nyt omistaa, oli ollut keskustelua edellisten tilanomistajien kesken koskien maanjakoa. Todistaja ei voinut kertoa, kuinka kyseinen sovinto oli päättynyt, mutta hän tiesi, että paikka, josta vastaaja oli kuljettanut kärrymullan, sijaitsee uuden jaon mukaan kylvöalueella. Todistaja poistui tämän jälkeen.
Lautamies Henrik Hämäläinen todisti, että hän oli arvioinut kyseisen kärrymullan, joka oli kuljetettu kylvön mailta, ja totesi sen määräksi 900 kuormaa. Vastaaja ei kiistänyt tätä määrää, mutta vaati nyt, että uusi jako maiden välillä olisi suoritettava. Kantajat kuitenkin vastustivat tätä, koska jako oli jo suoritettu ja saanut lainvoiman. Tämän jälkeen osapuolet poistuivat, ja käräjäoikeus siirtyi päätöksentekoon.
Käräjäoikeus on harkinnut tätä asiaa ja todennut luotettavasti, että Fredrik Hakkarainen on kerännyt 1000 kuormaa kärrymultaa, josta hänet katsotaan syylliseksi maksamaan korvaus yhdellä kopeekalla jokaista kuormaa kohden. Näin ollen Hakkarainen velvoitetaan maksamaan Erik, Henrik ja Johan Pitkäsen hyväksi 10 ruplaa korvauksena kyseisestä 1000 kuorman multamäärästä. Koska hakemuksessa esitetty asia maanjaon uudelleenkäsittelystä ei ollut perusteltu, se hylätään. Hakkarainen katsotaan myös velvolliseksi maksamaan kaksi ruplaa oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi kantajille.
Hakkarainen ilmoitti tyytymättömyytensä päätökseen ja hänelle informoitiin, että päätöksestä voi hakea muutosta 45 päivän kuluessa. Tämä määräaika päättyy seuraavan kuun 19. päivänä, ja koska kyseinen päivä on sunnuntai, viimeinen päivä valitukselle on seuraavana maanantaina, 19. toukokuuta, keskipäivään mennessä.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1859
Oikeus käsitteli seuraavaa tapausta, jossa kantajana oli Sänkimäen talollinen Olof Pitkänen, sekä vastaajana torppari Olof Heikkinen samasta kylästä.
Kantaja Olof Pitkänen väitti, että vastaaja Olof Heikkinen, joka oli asunut Karttusenmäki-nimisessä torpassa, joka sijaitsi Johan Lyytisen tilan alueella samassa kylässä, oli päästänyt kolmannen vuoden vanhan sian, joka kuului kantajalle, pääsemään hänen alueelleen. Sika, jonka arvo oli kymmenen rublaa hopeaa, oli siis päässyt vastaajan alueelle. Kantajan mukaan vastaaja oli tämän seurauksena jahdannut ja tappanut sian. Olof Pitkänen esitti väitteen, että sian tappaminen oli tapahtunut ilman hänen lupaansa ja että hän vaati korvauksia sian arvosta. Vastaaja Heikkinen otti kantaa syytökseen ja selitti oman näkökulmansa asiasta. Olof Pittkänen esitti, että sika oli ollut hänen omaisuuttaan ja että se oli joutunut vastaajan alueelle vahingossa. Hän vaati korvauksia sian arvosta. Olof Heikkinen puolusti itseään ja antoi oman versionsa tapahtuneesta
Oikeus päätti tapauksen seuraavasti:
Olof Heikkinen ei ollut asianmukaisesti ilmoittanut syytöksistä eikä pystynyt puolustamaan itseään. Koska kantaja oli esittänyt riittävän todisteen sian arvosta ja sen tappamisesta aiheutuneesta vahingosta, oikeus määräsi vastaajan maksamaan kantajalle kymmenen rublaa hopeaa korvauksena sian tappamisesta.
Oikeuden päätöksen mukaan vastaajan tuli korvata sian arvo kantajalle, ja oikeudenkäynnin kulut määrättiin myös vastaajan maksettavaksi.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1859
Jatkokäsittelyyn otettiin nyt asia, joka edellisillä käräjillä täällä oli käsitelty protokollan pykälässä 453, mutta josta oli merkityistä syistä jätetty tuomio antamatta. Asia koskee torppari Anders Savolaisen Sänkimäeltä kantajana ja torppari Gabriel Hakkaraisen ja hänen vaimonsa Carolina Nordgrenin samasta kylästä vastaajina, vastuuta ja korvausvelvollisuutta. Molemmat osapuolet saapuivat henkilökohtaisesti paikalle.
Sen jälkeen kun käräjäoikeus oli lukenut aiemmin asiassa laaditun pöytäkirjan, kuultiin vastaaja Gabriel Hakkaraista, joka kertoi, että osapuolet olivat muutama viikko ennen syysmarkkinoita sopineet, että kantaja Anders Savolainen saisi ostaa hevosen vastaajalta velaksi ja myydä sen voitolla Kajaanin markkinoilla. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, joten kantaja pyysi lykkäystä talvimarkkinoihin. Mutta ei onnistunut myymään hevosta sielläkään, eikä maksanut siitä, vaan piti sen maksamatta. Kantaja oli myöhemmin antanut vain yhden seipään verran heinää, joka ei edes täyttänyt kahdeksaa lyhdettä ja oli muutenkin pilaantunutta. Kantaja, joka ei kyennyt maksamaan hevosesta hintaa, tarjosi hevosta takaisin. Kantaja antoi vastaajalle luvan ottaa maksun hevosesta. Mutta vastaaja, joka oli jo ostanut toisen hevosen, kieltäytyi ottamasta sitä vastaan ja uhkasi viedä asian oikeuteen hevosen hinnan maksamiseksi.
Vastaaja esitti todistajaksi talonpoika Aron Pitkäsen, joka todettiin täysin esteettömäksi ja sai vannoa todistajanvalan. Todistaja Pitkänen kertoi, että osapuolet olivat Kuopion syysmarkkinoiden jälkeen tulleet hänen asuinpaikkaansa, missä vastaaja vaati rahojaan hevosesta, mutta kantaja, jolla ei ollut rahaa, tarjosi hevosta takaisin. Vastaaja kuitenkin sanoi, ettei voinut ottaa hevosta vastaan, koska oli jo hankkinut toisen. Vastaajan vaimo oli myös saapunut paikalle todistajan naapuriin ja ilmoittanut, että kantajan vävy oli tuonut hevosen takaisin tilalle, ja että hän halusi salaa ottaa hevosen takaisin ja viedä sen kotiin. Todistaja oli sitten nähnyt naishenkilön ratsastavan hevosella pois, mutta ei tiennyt mitä tapahtui. Lausunto luettiin, tunnustettiin ja todistaja poistui.
Vastaaja ilmoitti nyt tyytyvänsä vaimonsa toimiin ja pitävänsä hevosen. Osapuolet, jotka kumpikin vetosivat tuleviin todisteisiin, saivat määräyksen poistua, kun oikeus käsitteli asiaa.
Oikeus päätti, että asian jatkokäsittely lykätään seuraaville käräjille, jolloin kantajan tulee asianmukaisesti ajaa asiaa. Ja vastaajien on oltava henkilökohtaisesti paikalla, elleivät he halua tulla haetuiksi. Osapuolilla tulee silloin olla kaikki asiaan liittyvät todisteensa, muuten he voivat menettää oikeutensa niiden esittämiseen myöhemmin. Näin päätettiin.
Iisalmen tuomiokunta varsinaiset asiat 1860
Tapahtumia käräjäoikeudessa Nilsiässä
18 - 19 toukokuuta 1860
Sigfrid Lyytinen Kaaraslahdesta ja Olof?…tiainen Sydänmaalta, syytettyinä neljästäkymmenestä piiskausparista murtovarkauksia ja alkoholirikoksia, määrättiin maksamaan rangaistuksilla. Lisäksi heidät tuomittiin kolmeksi viikoksi piiskattavaksi, minkä jälkeen heidän oli vältettävä kirkollista rangaistusta Nilsiän seurakunnassa.
Petter Leskinen ja Anders Rissanen Sänkimäestä, Israel Heikkinen Nilsiästä, sekä Ivar Rissanen Sänkimäestä, Olof Ahonen tästä seurakunnasta sekä Petter Hynynen syyllistyivät samaan rikokseen ja määrättiin maksamaan jokainen 194 ruplaa 10 kopeekkaa, jaetuksi kolmikantaisesti Kruunun, pastori Hjelmanin ja Nilsiän seurakunnan köyhänhoidon kesken. Mikäli maksu ei onnistuisi, heitä rangaistaisiin neljänkymmenen parin piiskalla ja kolmeksi viikoksi piiskattavaksi, minkä jälkeen heidän oli vältettävä kirkollista rangaistusta Nilsiän kirkossa
Torppari Olof Korhonen Kaaraslahdesta tuomittiin toista kertaa laittomasta viinan valmistuksesta maksamaan kuusikymmentä ruplaa hopeaa. Syytteen nosti Läänin nimismies Erik Fabian Lagerstam. Edelliset sakot on suoritettava mikäli maksukyky löytyy, Mahdollisesti myöhemmin on ilmoitettava muista vastuista.
Leena Kuosmanen Urimolahdesta, joka salassa ja varomattomasti oli synnyttänyt lapsen, tuomittiin kahdeksaksi päiväksi vankilaan leivän ja veden kanssa. Hänelle määrättiin myös, että hänen on alistuttava yksityiseen ripitykseen Nilsiän seurakunnan sakastissa sekä maksettava kaksi daleria 96 kopeekkaa. Mikäli maksukyky puuttuu, hänet on pakotettava tekemään työtä.
Kuopion raastuvanoikeus varsinaiset asiat 1861
Fiskaali Frans Hertman on virkatehtävissään esittänyt syytöksiä torppari Zachris Knuutista vastaan, joka on kotoisin Sängimäen kylästä Nilnän pitäjässä. Hertman syytti Knuutista siitä, että tämä oli viime talvimarkkinoilla myynyt laitonta viinaa ohikulkijoille ja näin ollen pitänyt laitonta kapakkaa. Knuutinen, joka oli paikalla oikeudenkäynnissä, myönsi syytösten paikkansapitävyyden.
Lisäksi kävi ilmi, että Mårten Knuutinen ja hänen vaimonsa Kristina Pura, jotka ovat myös samasta kylästä, olivat aikaisemmin olleet osallisina vastaavanlaisissa rikoksissa. Hertman esitti luonnetodistuksen, jossa kuvattiin heidän aikaisempia rikkomuksiaan, mukaan lukien toistuvat tapaukset laittomasta viinanmyynnistä. Mårten Knuutinen oli aikaisemmin tuomittu sakkoihin ja yleiseen työhön useista rikoksista, kun taas Kristina Pura oli saanut sakot osallisuudestaan viinanmyyntiin ja kaupankäyntiin epäilyttävien henkilöiden kanssa.
Assar
Molander
Kaupungin kappalainen
Vastaajat Mårten Knuutinen ja Kristina Pura, jotka kumpikin kuultuaan valituksen, kiistivät syytökset.
Vastaajat
Mårten Knuutinen ja Kristina Pura, jotka kumpikin kuultuaan valituksen,
kiistivät syytökset kaikilta osin. Tämän jälkeen syyttäjä Hertman vetosi
todistajiin, joiksi oli kutsuttu torpparit Pål Pitkänen, Thomas Leskinen, Johan
Pirinen ja Lars Kolehmainen. Kaikki muut todistajat saapuivat paikalle, paitsi
Lars Kolehmainen, jonka luotettavuutta ei tunnettu, joten hänet vapautettiin
todistajan tehtävästä. Muiden todistajien, jotka olivat luotettavia ja
hyvämaineisia, annettiin vannoa todistajanvala. Heitä kuulusteltiin erikseen,
ja he kertoivat seuraavaa:
Pål Pitkänen kertoi, että hän yhdessä ilmoittajan, Zachris Knuutisen kanssa, oli markkinapäivänä 13. helmikuuta vieraillut vastaajien luona. Vastaaja Kristina Pura tarjosi heille kahvia ja paloviinaa, maksua vastaan, ilman että hänen miehensä olisi ollut paikalla. Todistaja ei pystynyt antamaan enempää tietoa ja poistui.
Thomas Leskinen kertoi, että markkinapäivänä 16. tammikuuta hän ja seuraava todistaja, Johan Pirinen, olivat saaneet Kristina Puralta paloviinaa maksua vastaan. Hän piti kiinni kertomuksestaan ja pyysi korvausta matkakuluistaan, jonka jälkeen hän poistui.
Johan Pirinen yhtyi edellisen todistajan kertomukseen ja lisäsi, että samana päivänä illalla Kristina Pura oli jälleen myynyt hänelle paloviinaa. Pirinen pyysi myös matkakulujen korvausta ja poistui, kun hänen kertomuksensa oli luettu ja hyväksytty.
Kristina Pura ei enää kyennyt kiistämään todistajien lausuntoja, mutta huomautti, että hänen miehensä ei ollut osallinen hänen rikolliseen toimintaansa. Asian käsittelyä jatketaan 6. huhtikuuta klo 10 aamulla, jolloin syyttäjä Hertman tuo asian uudelleen esille yhdessä Kristina Puran aiemmin käsitellyn varkaussyytteen kanssa. Todistajana kutsutun Lars Kolehmaisen tulee saapua paikalle, ja oikeus antaa päätöksen hänen todistajanmatkansa kuluista. Samalla pyydetään kuvernööriltä toimenpiteitä Lars Kolehmaisen luotettavuuden selvittämiseksi ennen seuraavaa käsittelyä. Näin päätettiin.
Kuopion raastuvanoikeus Varsinaiset asiat 1863
Torppari Lars Kolehmainen Sängimäen kylästä Nilsiän pitäjästä kantajana vaati Seppämestari Carl Johan Ulénilta tästä kaupungista 28 markkaa, joka vastasi sovittua hintaa Kolehmaisen myymästään 31 ja puoli mitta-asteikollista hiiltä, (Hiilimitta = Kolmått). Lars Kolehmainen myi 1. lokakuuta Carl Johan Ulénille tämän määrän hiiliä sovitusta hinnasta. Ulén ei kuitenkaan maksanut tätä summaa, joten Kolehmainen nosti kanteen.
Hän esitti myös laskelman, jonka mukaan hänellä oli ollut kaksi matkaa Nilsiän pitäjään Sänkimäkeen ja Kuopion raastuvan oikeuteen, yhteensä 16 peninkulman matka. Kolehmainen vaati hyvitystä matka- ja päivärahoista yhteensä 28 markkaa.
”Kulunki Retinki allen kirjoittajan ja Rauta Seppä Ullenin välissä.
Yksi reisu Nilsiän pitäjään Sänkimäen velkaa vaatisa ja maksun otossa viipynyt 3. päivä. Pyydän joka päivällen ruokarahan ja päivän palkan kanssa 2 markka päivällen = 6
Toinen matka tehty samasta paikasta Raatihuoneen oikeuuteen ja 3 päivän palkat ja ruoka = 6
Matka tekee 4 peninkulmaa (25) eli 1. markka edes ja takasin eli yhteensä 16. peninkulmaa = 16
Summa hop. mark 28.
Kuopiossa 7. Lokakuuta 1863.
Lars Kolehmainen”
Vastaaja Ulén joka kutsuttuna saapui paikalle valtuutetun avustajan, Kuopion pataljoonan päällikön Ernst Hamrénin välityksellä, myönsi asiassa kuultuaan, että kantaja oli toimittanut vastaajalle niin paljon hiiltä kuin kantaja korvausta vaati. Kun taas Hamrén katsoi, että tästä oikeudenkäynnistä vaadittu korvaus oli liian suuri. Sen jälkeen, kun kantajan nimeämät todistajat, talonpoika Henrik Pitkänen ja torpparin tytär Stina Lovisa Pirinen, jotka myös olivat saapuneet paikalle, kumpikin vaativat korvausta matkastaan tänne, joka oli kolmen ja puolen peninkulman pituinen, vastaajan edustaja katsoi, että kantajan tulisi itse maksaa tämä korvaus, koska vastaaja oli myöntänyt vaatimuksen ilman heidän kuulemistaan.
Tuomioistuimen päätös:
Pielaveden tuomiokunta 1867 - 1868
Eläkemies Johan Fredrik Hakkarainen tuli oikeuteen ja antoi sekä omansa että vaimmonsa Ingeborg Heikkisen puolesta kiinitys/anomus-kirjan Kuin myös siinä nimitetyn luottokirjan kopioineen, jotka tähän kirjoitettiin ja olivat seuraavaisesta kuulosta:
"Että poikeni, Talollisen Antti Hakkaraisen perillisten omistama puoli perintö tilas No 3. Sänkimäin kylässä Kiinitettais, minun ja vaimononi, sekä pää-kirjaan että otteena myötä olevaan eläkkeen vakuudeksi. Sitä nöyrimmästi anomme.
Nilsiässä 13. päivä Toukokuuta 1867.
Johan Fredrik Hakkarainen Ingeborg Heikkinen.
Kirjoitti J. H. Tirkkonen"
"Sitte kum minä Johan Fredrik Hakkarainen tänä päivänä olen myönyt minun omistamani puolen /1/12/ perintö tiloo No 3. Sänkimäin kylässä Nilsijan pitäjässä Pojalleni Anders Hakkaraiselle, keskenämme sovitusta ja kauppa kirjassa vahvistetusta hinnasta yksi tuhat /1000/. ruploo, ja minun samalla paikalle täytyvän irtaimen omaisuuteni: viisi sataa /500/ Ruplaa hopeassa eli yhdeensä: yksi tuhat viisi sataa. 500./ Ruplaa, niin katsotaan mainittu kauppasumma sen kautta täydellisesti maksetuksi että yllä mainittu poikani, päällensä ottaa täyttääkseen seuraivaiset ehdot:
1ksi
Poikani Antti Hakkarainen elättää ja holhoo miinut ja miinen vaimmon Ingeborg Heikkisen kuolemaan asti yhdessä riassa ja huoneessa kuin myös kaiken puolin torpeellisten vaatteihen ja hoidon kanssa, niitä minä ja minun vaimooni tulemme vanheenteemme huonoudesta tavitsemaan aina hautaamme asti.
2ksi
Jos poikani tekee laillisen rikoksen yhteys elamätä vastaan, niin ettenmä tule toimeen yhteisessä eämässä niin maksaa poikani minulle ja minun vaimmolleni eläketta kuolemaan asti: Jyviä kuusi /6/ tynnöriä, puoleksi ruukiita toiseksi otriai, Raavos-lihaa neljä /4/ Leiviskää Potaattiä nelja /4./tynnöriä Nauriita yksi tynnöri Suoloja Kahdeksan /8/ kappaa Kahvia sokurin kanssa yhteensä yksi /1./ Leiviska: ja viinaa kymmenen /10./ kannua.-
3ksi
Pitää elättää yksi lehmä lypsettäväksi ja yksi lammas kerittäväksi ja yksi lämmas tapettavaksi, joka vuosi.
4ksi
Pitaa laittaa vaatteita minulle ja minun vaimmolleni kuolemaamme asti niin päljo kuin kohdullisesti tärvetsemme erittäin pyhä ja erittain arki vaatteet; kuin myös eri huone ja lammin.
5ksi
Jos minä eli minun vaimoni kuolee kukistuu pois puolet kaikista eläkesummista. Paitsi jos minä itse ensin kuolen niin jaäpi viinaa hänelle vielä kaksi kannua; mutta jos vaimmoni ensin kuolee, niin jääpi viinaa minullen kahdeksan kannua
6ksi
Minulla pitää olla täysi valta ottaa laillinen intekninki, edellä mainittuun tilaan, eläkkeemme vakuudukseksi, ilman pojaltani enemmän kysymättä
7ksi
Minun ja minen vaimmoni kuoleman jälkeen ei ole kellään muilla perillisillämme enä antaan mitään vaatimista meidän omaisuudestamme
Tätä vahvistataan Nilsiassä Sänkimäin kylässä 29na päivänä Tammikuuta 1862.
Johan Fredrik Hakkarainen. Ingeborg Heikkinen (Puumerkit).
Edellä kirjoitetut ehdot sitouvun minä kaikin puolin täyttämään
Aika ja paikka kuin edellä.
Anders Hakkarainen
(Puumerkki)"
- - -
Tietoja lähteistä:
Tuomiokirjoja Kansallisarkiston Tuomiokirjahaku-sivustolta (https://tuomiokirjat.kansallisarkisto.fi/) Transkribus ohjelmiston avulla tehdyistä renovoiduista tuomiokirjoista. Muita apuja Deepl.Translate, Google käännökset, ChatGPT, sekä muut aiemmat tutkimukset.
- - -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentoinnista. Jos tuntuu virheitä olevan, tai oikaisuja, huomautuksia otan mieluusti vastaan.