KYLÄN NIMI SÄNKIMÄKI

 

Vanhoista lehdistä, Sänkimäki-nimen tarinaa. Reilusti yli 100 vuotta sitten 1900-luvun alussa nimimerkillä oleva kirjoittaja Savotar lehdessä kertoo Pohjois-Savon kylistä ja tapahtumista. Otteita ”Erämaan taistelua” kirjoituksesta. 

 

 

 

 Kuva: Kansalliskirjaston sanomalehtikokoelma

 

”Se entinen kaskiviljelys, josta myös edellä olevissa muistoissa on kyse, oli suuremmoisempaa kuin nykyinen lepikkojen kaataminen ja viertäminen. Kasket saattoivat silloin olla peninkulmain päässä ja äärettömän suuria. Niinpä Suojärven kylässä näytetään ”pitkiä ahoja” jotka ovat yhtaikaa olleet kaskena, jotka ovat melkein kahta kilometriä pitkät ja pulskaa puolta leveät.

Vilja puitiin metsäriihissä ja vietiin talvikelillä kotiin. Usein sitä jätettiin salolle siemeneksi seuraavaksikin vuodeksi. Sillä välin vilja kuivui riihessä, rovioitiin kaski, rangat koottiin suuriin rovioihin. Nämä läjät poltettiin seuraavana keväänä. Nyt oli palo aivan toisennäköinen, kuin ensimmäisen polttamisen jäljeltä. Maa oli sileä, puista puhdas ja työnteko helpompaa. Nyt voitiin siemen mullatakkin. Se ruis se vankkaa kasvoi. Sänkimäen kylän sanotaan saaneensa nimen siitä, että kun siitä uhkea kuusikko oli kaadettu ja kylän rinteet viljalle voitettu, tuli ruis niin vahvaa, että sänki kesti miehen seisoa. – Joskus otettiin vielä kolmas ruis, ja joskus kylvettiin rukiin jälkeen ohraa.

Suuria kaskiaan varten saattoivat entiset miehet syyspuoleen kaivaa metsään noropaikkoihin ojia, jotta kasken voisi hakata notkonkin yli. Sen on tämän kirjoittaja nähnyt sukunsa monisatavuotisesta tyyssijasta Tuusniemen Jäätsalosta ja samaa kerrotaan Nurmeksen oikeuspöytäkirjoissa 1820 v:n paikoille Lönrotin oppaan ja hänen ikuistamansa Pekka Viitiäisen jutuissa, jotka myöskin vahvistavat edellä kerrottua nelivuotista kaskeamisjärjestelmää.

Entiset miehet olivat niin tottuneet salolla oloon, että kun he olivat kaskiensa ääreen takamaille asettuneetkin, niin he työpaikkansa ääressä olivat yönsäkin, vaikka kotiin olisi hyvästi päässyt. Niinpä Sänkimäen Eerikkalan isäntä ennen muinoin piti halmetta Kinnulankallion juurella tasan kilometrin päässä kotoaan, niin hän niittokauden oleskeli siellä majassa, eikä tullut kotiinsa ennen kuin lauantaina. Mutta moisesta työnteosta olikin seurauksena, että kun Eerikkalan veljekset kerran erosivat – heitä oli kolme – niin kukin sai 100 tynnöriä rukiita mukaansa. Lehmän annetta sitä vastoin oli niin vähän, että kun evästä pidettiin metsässä, niin miehet pimeässä kastoivat leipäpalasiaan. Saattoi siinä olla tarkkuuttakin, jos kohta karjaakaan ei paljoa pidetty.-. D. K.”

 

Koska kaskeaminen oli ennen 1800-lukua vielä kannattavaa, sekä kaskikulttuuri voimissaan, voidaan olettaa seuraavaa. Tosin kaskeamista oli kuitenkin vielä pitkään. 1700-luvulla esi-isiensä Erkki Pitkäsen jälkeläisissä kasvaa tulevassa Eerikkalassa hänen jälkipolvissa poikia. Osalle jälkeläisistä kehittyy myös muita Sänkimäen kantatiloja. 

Todennäköistä, että tässä edellisessä artikkelissa mainittuja ja myös oletettuja Eerikkalan veljeksiä on vuonna 1715 syntyneen Juho Pitkäsen jälkipolvissa ja vielä noin 1750-luvun jälkeenkin. Useita samassa polvessa olevia veljeksiä ei löydy elossakaan, kuin lähempänä vuosisadan vaihdetta vuonna 1777 syntyneen, Erkki Erkinpoika Pitkäsen jälkipolvissa. Eikä myöskään jäljempänä. Poikia on jälkeläisissä, Erkki, Heikki, Juho ja Lauri. Eerikkala kantatilana nimeltäänkin, syntynee myös näillä main vuosisatojen vaihteessa. 

---